30.9.2009

Korvantaukset

Äiti kehoittaa aina vanhoissa elokuvissa pesemään korvantaukset ja kokemattomia ihmisiä sanottiin ennen märkäkorviksi. Paras vaan noudattaa vanhoja oppeja ja pestä kaikki kellertävä rasva (joskus jopa vihertävä) pois ennenkuin korvasi alkavat kasvaa sammalta. Korvantaukset ovat myös se alue, josta hiukset rasvoittuvat ensin.
Joskus korvien taakse voi kasvaa todella isoja mustapäitä ja finnejä. Kun olet saanut kaiken rasvan korvien takaa pestyä. Kuivaa huolellisesti ja pyyhi vielä kasvovedellä. Kasvovedellä voi pyyhkiä myös korvannipukat. Jos sinulla on reikiä korvissa, kannattaa aina välillä katsoa ovatko reiät keränneet rasvaa, ja puristaa se ulos. Korvarasva myös haisee pahalta jos se on ollut paikoillaan kauan. Mars pesulle!

Niska

Oletko unohtanut niskan hoitamisen kokonaan? Hiukset roikkuvat niskassa, kaulukset peittävät niskan, kaikki huomio ja hoito keskitetään kaulan hoitoon, näin niska jää täysin unholaan. Muistatko edes pestä niskan? Niskaan kertyy rasvaa aivan huomaamatta ja hiukset hautovat ihoa niin että muutama finnikin voi ilmestyä, ellet sitten ole erityisen kuivaihoinen, jolloin niskassa saattaa olla jopa "hilsettä".
Tästä eteenpäin keskity myös niskan hoitoon. Pese se samalla kuin muu keho, kuori, kuivaharjaa ja jos iho hilseilee kuivuuttaan rasvaa.
Jos mikään muu paikka kehostasi ei paljasta ikääsi, niin niska sen tekee.

29.9.2009

Ämmänkyhmy niskassa

Jos teet istumatyötä tai vietät muuten paljon aikaa tietokoneen ääressä, saatat huomata että niskaasi on kasvamassa outo rasvapatti. Syy tähän on istuminen kumarassa asennossa ja pään pitäminen samassa asennossa koko ajan.
Jos sinulla on jo sellainen tai olet vaarasssa saada sellaisen, tee näin:
1. Taivuta kädet kyynärpäistä ja nosta ylös, risti sormet niskan taakse. Vedä kyynärpäät niin taakse kuin pysyt tässä asennossa. Pyörittele kyynärpäitä laajoissa kaarissa eteen- ja taaksepäin. Kierrä päätä varovasti puolelta toiselle oikealle ja vasemmalle.
2. Jos patti on jo selvästi näkyvissä hiero sitä tai mene hierojalle.
3. Yritä välillä vaihtaa työasentoa ja pääsi kulmaa ruutuun nähden. Muista aika ajoin tarkistaa asentosi. Selkä suoraksi! Hartiat taakse ja rinta ulos!

Rautaa terveydeksi

Rauta on tärkeä osa hemoglobiinista. Hemoglobiini taas on se osa punasolua, joka kuljettaa happea keuhkoista kehon kudoksiin ja hiilidioksidia takaisin. Rauta varastoituu kehoon, ja kun varastot on käytetty loppuu seuraa anemia.
Raudanpuute uhkaa jos sinulla on runsaat kuukautiset, laihdutat, olet raskaana, treenat kovasti tai olet siirtynyt kasvisruokavalioon. Raudanpuutetta aiheuttavat myös monet ruuansulatuskanavan sairaudet esim. Helico-bakteeri.
Anemian oireita ovat jatkuva väsymys, ärtyneisyys, ruokahalun menetys (ja hiuksien lähtö), keskittymiskyvyttömyys ja infektioalttius.
Hedelmällisessä iässä olevien naisten raudantarve on 14-15 mg/päivä. Kuukautisvuoto kaksinkertaistaa raudan tarpeen, joten jos olet vaihdevuosi-iässä raudantarpeesi on vain puolet tästä. Lisärautaa ei tarvita raskaana ollessa (eihän silloin ole kuukautisia). Älä käytä rautavalmisteita omin päin, varmista lääkärissä onko sinulla raudanpuute. Älä koskaan käytä valmistetta, josta saat enemmän kuin 15 mg rautaa per päivä, koska liika rauta elimistössä vähentää sinkin ja kuparin imeytymistä ja altistaa sydäntaudeille.
Hyvä raudanlähteitä ovat rasvaiset kalat, maksa, punainen liha, pavut, palkokasvit, leipä, kana, vihreät vihannekset ja kuivatut hedelmät. Eläinkunnan tuotteiden rauta imeytyy paremmin, kuin kasvituotteista saatava. Tämän vuoksi kasvissyöjillä on usein raudanpuutetta. Raudan imeytymistä edistävät C-vitamiinipitoiset kasvikset ja mehut. Kahvi ja tee hidastavat raudan imeytymistä.

28.9.2009

Akne

Muistaakohan joku vielä Kummerfeldin veden? 40 vuotta sitten sitä käytettiin akneihon hoitoon. Tätä keltaisen rikin ja kamferin vesiliuosta sai apteeksita. Rikki on edelleenkin hyvä aine akneihon hoitoon, samoin kamferi.
Muita vanhoja aknen hoitoaineita oli Ella Bachen Creme Intex 2. Haikalaöljyä sisältävä ja kalalta haiseva paksu tahna, jota levitettiin finneille yöksi. Aine oli ihan toimiva. Nykyään asia hoidetaan syömällä kalaöljykapseleita, joissa on omega-3:sta ja omega-6:sta oikeissa suhteissa.
Jo useita vuosia on vannottu salisyylihapon nimeen. Monissa aknen paikallishoitoaineissa sitä on. Aineet ovat myös huomattavasti keventyneet entisajoista. Hoitoaineet ovat muuttuneet huomaamattomamiksi. Onpa markkinoilla sellainen laitekin kuin ZitZapper. Pienellä sähkövarauksella toimiva koje, joka lupaa hävittää finnit suit sait.
Akneihon peittoon tarkoitetut värivoiteet ja peitepuikot olivat ennen paksuja tahnoja, nykypäivän sana on mineraalimeikit. Niitä mainostetaan erityisesti rasvaiselle iholle sopivina, koska eivät tuki huokosia. Enpä mene vannomaan tuota, mutta sen sanon että mineraalimeikit kuivattavat hieman ihoa ja niillä saa todella kevyen ja kauniin meikkituloksen nuorelle iholle. Vanhemmalle ryppyiselle iholle ne taas eivät sovi, ellei ihoa ole hoidettu ja kosteutettu todella hyvin.
Kaikesta hienosta kehityksestä huolimatta, kukaan ei ole vielä keksinyt miten kohollaan olevan valtavan finnin saan hetkessä tasoittumaan. Ehkäpä sekin ihme vielä nähdään? Tietysti kortisonipistos voi tehdä ihmeitä...mutta kuka lähtee ottamaan piikkiä, joka kerta kun finni nostaa päätään.

Magnesiumia terveydeksi

Magnesium auttaa kehoa käyttämään hyväkseen ruuan energian rakennettaessa uusia proteiineja. Yhdessä kalsiumin kanssa se auttaa liikehermoja välittämään liikkeet lihaksille. Se osallistuu myös dopamiinin (mielialoihin liittyvä välittäjäaine) valmistamiseen.
Magnesiumin puute voi olla seurausta stressistä ja juomisesta.Samoin magnesiumia saadaan liian vähän jos ollaan dieetillä ja kulutetaan enemmän eineksiä kuin vihanneksia, hedelmiä ja kokojyvätuotteita. Magnesiuminpuute liittyy lihasheikkouteen, kramppeihin, puistatuksiin ja rytmihäiriöihin.
Magnesiumin imeytyminen häiriytyy alkoholisteilla, nesteenpoistolääkkeitä käytettäessä, oksentelemalla ja suoliston imeytymishäiriöissä.
Päivittäinen tarve on noin 270 mg, raskaus ei lisää tarvetta. Imetyksen aikana 320 mg.
Magnesiumia on luonnostaan vihreissä kasviksissa, kokojyväleivässä ja -muroissa, pavuissa, linsseissä, pähkinöissä, merenelävissä, tuoreissa ja kuivatuissa hedelmissä ja suklaassa.
Mikäli epäilet että sinulla on magnesiumin puutetta, tarkista ensin ruokavaliosi. Mikäli lisäät magnesiumia elimistöösi lisäravinteiden turvin, tarkista että lisäravinteesta saatava magnesiumimäärä ei ylitä 300 mg/päivässä.

27.9.2009

Rintaliivien painaumat ihossa

Tämä on yleensä isorintaisten ongelma -rumat, ruskeat jäljet ihossa rintaliivien olkaimien kohdilla - sama ongelma voi olla myös pienirintaisilla naisilla. Ylipainoisilla ihmisillä ongelma vielä korostuu kun liivien olkaimet uppoavat ihoon syvälle.
Nopea ratkaisu on olla käyttämättä rintaliivejä, mutta se ei ole pitemmän päälle se paras ratkaisu. Painavia rintoja vetää painovoima alaspäin ja ne alkavat roikkua. Liikkuessa rinnat myös heiluvat puolelta toiselle ja kudokset venyvät.
Rintaliivinvalmistajat suosivat jostain syystä kapeita olkaimia. Yritä siitä huolimatta löytää liivit, joissa olkaimet ovat mahdollisimman leveät, näin paino jakautuu suuremmalle alueelle, eivätkä olkaimet uppoa ihoon. Liiviliikkeissä on myös myytävänä kankaisia tai silikonisia suojia, jotka asetetaan liivin olkaimien alle estämään olkaimien uppoaminen ihoon. Jos sinulla on suuret rinnat valitse mahdollsimman hyvin tukevat liivit. Sopivilla leikkauksilla liivit kannattavat rintoja myös alapuolelta ja olkaimille ei tule niin paljoa kuormaa. Kaarituet korostavat rintoja, mutta eivät aina tue tarpeeksi. Sovita useampia liivejä ja kokeile hyppiä niiden kanssa. Jos tunnet kipua tai painetta hartioilla, liivit eivät ole tarpeeksi tukevat.

Akneiho - missä vaiheessa kannattaa mennä lääkäriin?

Nuoren ihmisen finnit eivät yleensä tarvitse kurissa pysyäkseen kuin huolellista kotihoitoa ja käynnin kerran kuussa kosmetologilla ihonpuhdistuksessa. Sen sijaan jos naama alkaa muistuttaa tomaattipizzaa juustokuorrutuksella on syytä lähteä lääkäriin ja äkkiä. Pahassa tulehdusvaiheessa ensihätään annetaan yleensä antibioottikuuri ja sitten mietitään jatkoa.
Lääkäriin on hyvä mennä myös silloin jos akne aiheuttaa sinulle ongelmia tai finneistä jää pahoja arpia.

26.9.2009

Selkä

Taas yksi kohta, jota laiminlyödään täysin. Selkä voi olla täynnä mustapäitä ja et huomaa mitään. Sauna ei niitä poista. Katso selkääsi peilistä ja varaa aika kosmetologille selänpuhdistukseen tai käytä apuna ystävääsi mustapäiden poistossa.
Korvien taustan lisäksi selkä on niitä paikkoja, joihin rasvaa kertyy helposti. Muista pestä selkä harjalla. Älä käytä selkään kosteusvoidetta, jos se on rasvainen. Jos taas selkäsi on kutiavan kuiva sitä on hyvä rasvata vartalovoiteella, kuten muutakin kehoa.

Takapuoli

Itse et sitä ehkä näe, mutta takapuolesi, reisiesi takaosa ja pohkeesi voivat olla pienten epätasaisuuksien peitossa. Aivan kun olisit pysyvästi kananlihalla. Nyt on hyvä ottaa harja kauniiseen käteen ja harjata niin että veri lähtee kiertämään, voit myös käyttää kuorintavoidetta. Harjauksen jälkeen hiero ihoon vartalovoidetta. Jo muutaman hoitokerran jälkeen ihosi on kauniin pehmeä.

25.9.2009

Aknearvet

Akne tuli, oli ja meni, mutta arvet jäivät. Arvet vaalenevat kuukausien ja vuosien kuluessa, mutta tuskin katoavat ellei niille tee jotain. Kun arpi on vielä punoittavassa vaiheessa, mutta tulehdusta ei enää ole, arpea voi hoitaa arpivoiteilla kahdesti päivässä (aamuin illoin). Nämä voiteet nopeuttavat solujen uudistumista ja kevyt hieronta parantaa ihon aineenvaihduntaa. Kovin syviin arpiin nämä voiteet eivät tehoa, mutta pienemmät saattavat hävitä.
Syviä arpia voidaan hoitaa ruiskeilla, plastiikkakirurgisin leikkauksin sekä ihon hionnalla ja laserilla. Nykyään lasertekniikan kehittyessä tulokset ovat jo todella hyviä. Huonosta ihostaa ei kannata kärsiä kovin pitkään, sillä iäkkään henkilön ihon uusiutumiskyky ei ole enää kovin hyvä ja hoitotulos saattaa olla heikompi kuin nuoremmalla henkilöllä. Toisaalta jos akne on vielä "kukkimisvaiheessa" arpikorjauksia ei kannata tehdä. Sanomattakin lienee selvää, että uudet aknenäpyt aiheuttavat uusia arpia.

Kuinka usein pitäisi käydä käsihoidossa?

Käsihoito on hyvä tehdä itse itselleen kerran viikossa. Toki joka päivä on hyvä rasvata kädet ja hoitaa kynsinauhoja sekä viilata kynsistä mahdolliset epätasaisuudet. Kynsistudiossa tai kauneushoitolassa on hyvä käydä 2-3 viikon välein hoidattamassa kätensä. Varsinkin palveluammatissa, jossa kädet ovat aina esillä, on niiden syytä näyttää hyviltä. Asiakas saattaa pitää epäpätevänä henkilöä, jonka kynsien alla on surureunukset ja lakka lohkeillut.

24.9.2009

Kantapäät

Mahtaisiko olla ihmiskehon laiminlyödyin osa-alue? Ovatko kantapääsi pehmeät ja puhtaat? Vai karheat ja likaiset? Ota jalkakylpy, raspaa ja käytä jalkavoidetta. Muista kantapäitä usein niin sukatkin pysyvät ehjempinä. Kantapäitä on hyvä harjata harjalla, vaikka joka päivä, ja rasvata myös.

Tuoksuista

Kun valitset tuoksua, testaa sitä ranteeseen pulssikohtaan ja mielellään useamman tunnin ajan, että tuoksun kaikki nuotit tulevat esiin. Tee ostopäätös vasta sitten. Tuoksuja ei pitäisi koskaan ostaa hetken mielijohteesta. Älä haistele tuoksua lapulta tai toisen iholta. Meillä jokaisella on kemiallinen tuoksusekoitus ihollamme ja se on jokaisella erilainen. Siksi sama tuoksu ei tuoksu kahdella eri ihmisellä samalta. Myöskään tuoksuja ei pitäisi ostaa sairaana, stressaantuneena tai surullisena.
Tuoksua iholle laitettaessa on hyvä miettiä, missä alueella iho on lämpimin, siellä veri kiertää parhaiten ja tuo tuoksua esiin. Hyviä paikkoja ovat kaulan pulssikohdat, ranteen sisäpuoli, kyynärtaive, rintojen väli.
Kun valitset tuoksulle käyttöpakkausta, valitse suihkepullo. Sillä saat tasaisen suihkeen ja ihon rasvaa ei mene pulloon pilaamaan tuoksua.
Älä koskaan käytä tuoksua auringossa, äläkä säilytä tuoksujasi lämpimässä. Pimeässä ja viileässä ne säilyvät parhaiten kuten mausteet. Yleensä tuoksu säilyy vuoden hyvänä ja alkaa sitten vanhentua.
Voit valita tuoksuja myös eri vuodenaikojen mukaan. Kevääksi ja kesäksi omat kevyet tuoksut ja syksyksi ja talveksi vähän raskaammat ja tummemmat.

23.9.2009

Pilaavatko tekokynnet omat kynteni?

Geelikynnet, akryylikynnet jne. ovat keinotekoista materiaalia ja eivät voi pilata mitään. Sen sijaan jos omissa kynsissä alkaa esiintyä outoja häiriöitä syytä on etsittävä epäpätevästä kynsihoitajasta. Syynä voi olla että tasoittaessaan kynttä, hän ei viilaakaan keinomateriaalia vaan sinun kynttäsi tai sitten kynsisalongin hygieniataso on huono, ja oman kynnen ja keinomateriaalin väliin jää sieniä tai bakteereja, jotka lisääntyvät ja aiheuttavat tulehduksen. Syynä voi olla myös oma kynsihoitosi tai se että pureskelet tai revit kynsiäsi.
Ole kuitenkin tarkkaavainen kun valitset kynsisalonkiasi. Halvin ei välttämättä ole ammattitaidoltaan paras. Tarkista myös että salongissa on asianmukaiset sterilointivälineet hoitovälineille. Tarkista myös kynsihoitajan koulutustausta ja mitä lisäkoulutusta hänellä on.

Kynsilakka-allergia

Jos huomaat että kynsilakka aiheuttaa allergisen reaktion, kannattaa käväistä allergiatesteissä ja selvittää, mikä aine kynsilakassa laukaisee reaktion. Yleensä se on tolueeni, formaldehydi tai dibutyyliftalaatti, joskus se saattaa olla väriaine. Kun allergianaiheuttaja on selville on suhteellisen helppo tarkistaa raaka-aineluettelosta mitä lakka sisältää (paitsi väriaineiden kohdalta) ja välttää lakkaa joka sisältää tätä ainetta. Tarkista aina että lakka on edes dermatologisesti testattu.

22.9.2009

Suuremmat rinnat luonnollisesti

Kun plastiikkakirurgia on kallista ja tuloksetkin voivat olla niitä näitä. On olemassa monia konsteja, joilla rintoihin saa ympäysmittaa, ilman että turvautuu veitseen ja silikoni- tai vesipusseihin.
  • Juo sarviapilansiementeetä tai maitohorsmanlehtiteetä. Molemmilla on mielenkiintoisia hormonaalisia vaikutuksia rintarauhaseen. Teetä juodaan useita kuppeja päivässä. Maitohormatee myös edistää maidontuotantoa imettävillä äideillä.
  • Tee rintajumppaa. Asetu lattialle pitkälleen päinmakuulle. Laita kädet olkapäiden alle ja nosta ylävartalo ylös. Mitä kauempana kädet ovat toisistaan sitä parempi rintalihaksille. Punnerra vartalo suoraksi niin että varpaat kannattavat jalkojen painoa. Pidä koko vartalo suorana. Älä anna sen koskettaa lattiaa. Tee punnerruksia ylös ja sieltä alas. Pidä koko ajan vartalo suorana. Aluksi voi olla että et pääse yhtäkään punnerrusta, mutta sitten kun saat kasaan 60 ylös ja alas-liikettä, rinnanympäryksesi on kasvanut jo 2 kuppikokoa. Älä fuskaa, vaan tee joka päivä ja kunnon liike. Tämä liike myös nostaa jo veltostuneita rintoja. Eikä maksa mitään.
  • Pidä huolta että ravinnossasi on riittävästi rasvaa. Rinta muodostuu rasvakudoksesta.
  • Jumppaa myös vyötäröä. Kun vyötärö on hoikka rinnat näyttävät isommilta.
  • Pidä ryhti suorassa, vedä hartiat taakse. Nosta pää pystyyn. Kun vartalon asento on hyvä rinnat näyttävät paremmilta.
  • Muista että rinnat eivät ole maailman tärkein asia. Käytä myös omia aivojasi.

Luomivärin oikea paikka

Lähellä toisiaan sijaitsevat silmät
-levitä luomiväri keskeltä luomea silmän ulkonurkkaa kohti. Häivytä ohimoa kohti.
Kaukana toisistaan olevat silmät
-levitä luomiväriä koko luomelle. Häivytä kohti kulmakarvoja ja levitä luomiväri aivan silmän sisänurkkaan asti.
Syvällä päässä olevat silmät
-valitse vaalea luomiväri, tumma luomiväri saa silmät näyttämään siltä kuin olisivat vielä syvemmällä päässä. Levitä luomiväriä vain luomelle.
Ulospäin pullistuvat silmät
-tumma luomiväri tuo lisää syvyyttä. Levitä koko silmäluomelle, häivytä kohti ohimoa.
Pienet silmät
-valitse keskiruskea sävy ja levitä koko silmäluomelle, niin että venytät luomiväriä siiven malliseen muotoon ohimoa kohti. Häivytä hyvin.
Roikkuvat silmäluomet
-tarkoitus olisi nostaa silmäluomea. Levitä tummanruskeaa luomiväriä silmän keskeltä ylöspäin ja silmän ulkonurkkaa kohti ylöspäin. Korosta liikkuvaa luomea vaalealla värillä, samoin kulmakarvojen alapuolella olevaa aluetta. Häivytä kaikki rajakohdat hyvin.

21.9.2009

Kuivat ja repeilevät kynsinauhat

Pika-apua kuiville kynsinauhoille ei ole, ellet mene käsihoitoon. Muutoin kuivia kynsinauhoja voi hoitaa ja ennaltaehkäistä levittämällä niihin kynsiöljyä, kynsinauhavoidetta tai rasvaista käsivoidetta. Muista myös hieroa kynsinauhoja hetki. Kynsinauhojen paraneminen vie aikaa, ole kärsivällinen.

Kynsiviilan valinta

Kristalliviilaa pidetään kaikkein parhaimpana valintana kynsiviilaksi. Hiekkapaperiviilan sanotaan hienoimmillaankin olevan liian karkea. Kynsiviiloja on olemassa eri karkeuksia, on erittäin tärkeää että omia (luonnonmukaisia) kynsiään ei viilaa liian karkealla viilalla. Jopa kynsien kiillotusviilalla voidaan viilata kynsiä hellävaraisesti. Mitä karkeampi viila, sen suurempi todennäköisyys on että kynnet alkavat liuskoittua.

20.9.2009

Aikuisiän akne

Olet yli 50 ja edelleen se vain vaivaa. Mitään ilmiselvää selitystä vaivalle ei ole löytynyt, hoitoja on vuosien varrella kokeiltu jos jonkinlaista. Aknen hoidon vaikeus on siitä että useat tekijät yhdessä ja erikseen aiheuttavat aknea. Vuosia jatkunut E-pillereiden käyttö, stressi, hormonaaliset muutokset ja lääkkeet ovat vain osa syyllisiä.
Halvat ihonhoitotuotteet, joissa on mineraalirasvoja tukkivat helposti huokosia ja aiheuttavat näin tulehduksen. Rasvaiset ruuat (rasvainen liha, juustot, alkoholi). Vaihdevuosivaivojen hoitoon aloitettu hormonihoito saattaa laukaista aknen, silloinkin kun sitä ei nuoruudessa ollut.
Saattaapa olla niinkin että akneksi luultu tauti ei olekaan aknea, vaan esim. ruusufinni (rosacea). Vaiva voi olla myös allergiaa. Ihotautien erikoislääkäri on usein oikea osoite selvittää vaivan nimi. Kosmetologilta saat ulkoista apua taistellessasi aknea vastaan.

Akneihon meikki

Jos iho on ärtynyt ja tulehtunut on meikin käyttö syytä välttää. Kuitenkin useimmissa tapauksissa meikin käytöstä ei ole kuitenkaan sanottavampaa haittaa.
Jos iho on pelkästään rasvainen, jo puuterin käytöllä saadaan hyvä tulos. Puuterin alla voi käyttää punoittavissa kohdissa paikallishoitoainetta. Hoidan kannalta paras tulos saavutetaan kun meikki on hoitava.
Jos ihosi on muuten kuiva, mutta sinulla on silloin tällöin finnejä, riittää kun meikkivoiteen päälle taputtelee peitepuikkoa. Peitepuikon värin on hyvä olla sama kuin meikkivoiteen. Anna kuivahtaa hetki ja häivytä taputtelemalla meikkivoiteen ja peitepuikon raja. Kiinnitä meikki lopuksi painelemalla kasvoille puuteria puuterivipalla.
Jos ihosi on rasvainen, finnejäkin on yleensä enemmän ja ihon pinta on epätasainen. Tarvitset mattapintaisen ja OHUEN meikkivoiteen. Tarkoitus ei ole kitata ihoa umpeen ja korostaa näppylöitä. Peitepuikko saa olla koostumukseltaan kuivahko. Rasvaisilla peiteaineilla on tapana liukua rasvaiselta iholta pois. Peitepuikon väri mahdollisimman lähellä meikkivoiteen väriä. Kosteuspitoinen ohut irtopuuteri on paras valinta sitomaan meikki. Se levittyy hyvin ja antaa iholle silkkimäisen himmeän pinnan.
Kertaus: Ensin iholle levitetään kosteusvoide, sitten paikallishoitoaine, meikkivoide ja peitepuikko. Lopuksi kaikki kiinnitetään puuterilla.

19.9.2009

Puutarhurin kädet kauniiksi

Jos möyhii koko päivän puutarhassa ilman käsineitä, voi olettaa että kädet eivät illalla ole enää kaunistus. Pese kädet ja kynnenaluset ensin hyvin. Kuori sitten kädet käsille tarkoitetulla kuorinta-aineella. Pese kuorinta-aine huolellisesti pois ja öljyä kädet rypsiöljyllä, levitä sitten käsille hoitava ja kosteuttava käsivoide. Mitä paksumpi voide sen parempi. Laita vielä yöksi toinen kerros käsivoidetta ja puuvillakäsineet käteen. Aamulla käsien pitäisi olla pehmeämmät. Toista käsittely joka päivä ja käytä jatkossa puutarhakäsineitä. Kynsienalusten likaantumisen voi estää, upottamalla sormet palasaippuaan, niin että saippuaa menee kynsien alle. Lika ja multa hylkiytyy pois.

Miksi kynnet kasvavat niin hitaasti?

Iän myötä kynsien kasvu hidastuu. Keskimäärin kynnet kasvat 0,1 mm päivässä tai 3 mm kuukaudessa. Pikkurillin kynsi kasvaa kaikkein hitaimmin. Jos kyntesi eivät ole kovin ohuet, voi kiihdyttää niiden kasvua hankaamalla kynsiä vastakkain tai kiillottamalla niiden pintaa kevyesti.

18.9.2009

Akneihon naamiot

Vaikka ihollasi on näppyjä se ei välttämättä ole kauttaaltaan rasvainen. Akneihon naamiot saattavat olla kuivattavia koko kasvoille käytettyinä. Laita naamiota vain niille kohdille, jotka hoitoa tarvitsevat, levitä spaattelilla tai pensselillä vain epäpuhtauksien päälle. Näin voit käyttää voimakastakin naamiota turvallisesti, eikä muu iho kuivu liikaa.

Silmäpussit

Saatko helposti pussit silmien alle, vaikka liikut ja elät terveellisesti? Silmäpussit saattavat johtua perintötekijöistä, nesteen keräytymisestä kehoon tai hapen puutteesta.
  • Vältä suolaa ruuassa. Suola sitoo vettä kehoon.
  • Aloita päivä lasillisella vettä ja sitten lasillisella sellerimehua tai nestettä poistavaa yrttiteetä.
  • Älä koskaan käytä rasvaisia, paksuja voiteita silmien ympärillä. Kevyitäkin silmänympärysvoiteita löytyy.
  • Lopeta tupakointi. Pussit ja tummat silmänaluset voivat johtua huonosta verenkierrosta.
  • Kurkkuviipaleet viilentävät ja ohentavat silmäpusseja ja kylmät teepussit silmillä rauhoittavat.

17.9.2009

Lohkeilevat ja katkeilevat kynnet

Kun kynnen ylimmäinen kovin kerros lohkeaa pois, paljastuu ohuempia kerroksia, jotka ovat vielä herkempiä lohkeilulle. Ohut kynsi myös katkeaa helpommin. Näin muodostuu noidankehä, jot on hankala katkaista.
Muista käyttää aina käsineitä kun tiskaat. Levitä kynsiin suojaava lakkakerros, jotta lohkeilu saadaan kuriin. Muista rasvata kynsiä vähintään kerran päivässä kynsiöljyllä. Tarkista että ravitsemuksesi on kunnossa.

Kynsien hoito

Näin saat vahvat kynnet:
1. Pidä kätesi kuivassa, aina kun tiskaat tai käsittelet jotain märkää, käytä kumikäsineitä.
2. Älä pureskele kynsiä tai kynsinauhoja tai naputtele kynsivallia kynsillä tai millään muullakaan esineellä.
3. Rasvaa kynnet ja kynsivallit päivittäin.
4. Viila kynnet aina yhteen suuntaan ja kynnen kärjestä erittäin varovasti.
5. Älä koskaan leikkaa kynsinauhoja kokonaan pois tai kaivele liian syvältä kynsien alta, molemmat tavat voivat johtaa infektioon.
6. Älä käytä asetonia tai formaldehydiä sisältävää kynsilakanpoistoainetta.
7. Jos hankaat kynsiä vastakkain tai kiillotat niitä, se virkistä verenkiertoa kynnen alla ja edistää kynnen kasvua.

16.9.2009

Akneiho ja lymfahieronta

Kun akneiho on kukkimisvaiheessa tavallista hierontaa ei voi tehdä, jotta ei levitettäisi tulehdusta. Toiseksi hierontaöljy tai -voide voi olla hieman liian tuhtia jo valmiiksi rasvaiselle iholle. Siksi lymfahieronta on usein hyvä valinta. Lymfahieronta tehdään ilman voiteita ja aknealueita ei käsitellä. Lymfahieronta vaikuttaa akneihon aineenvaihduntaan ja kuona-aineiden poistoon, joka akneihoisella on huono. Sarjahoitona otettu lymfahierontakuuri vaikuttaa näin: ihon pinta pehmenee, huokoset supistuvat, arvet pehmenevät ja tasoittuvat, ihon väri paranee, tulehdusten muodostuminen hidastuu ja iho alkaa parantaa itse itseään.
Vaikeaa aknea ei kannata kuitenkaan yksin lymfahieronnalla yrittää parantaa. Se vaatii lisäkseen vankan kotihoito-ohjelman, säännölliset ihonpuhdistukset ja vakavissa tapauksissa lääkärissä käynnin.

Millainen meikki- ja hiustyyli harmaatukkaiselle sopii

Ensinnäkin harmaista hiuksista on syytä olla ylpeä. Liian moni nainen värjää hiuksiaan ihan turhaan. Kauneimmillaan harmaat sävyt tulevat esiin lyhyessä tai puolipitkässä tukassa, joka on kerroksittain leikattu. Luonnollisesti hiuslaatu vaikuttaa leikkaukseen ja kaikille eivät kaikki kampaukset sovi.
Meikissä harmaahiuksiselle sopivia sävyjä ovat liila, violetti, kylmä roosa, harmaa, hopea ja harmaanruskea. Turkoosi tai sininen rajaus tuo silmiä vielä lisää esiin. Ruusuinen väri poskilla korostaa silmiä.
Huulipunan väri on hieman yksilöllisempi valita. Jos huulten ympäristössä on paljon ryppyjä kannattaa pysytellä mattaväreissä. Huulikiilto sopii kaikenikäisille.

15.9.2009

Hoikempi ja kauniimpi vartalo

Painonpudotus ruokavaliolla ei riitä, jos haaveilet täydellisestä vartalosta. Tarvitaan muutakin liikuntaa ja voimistelua. Liikunta polttaa rasvaa, lisää verenkiertoa ja poistaa kuona-aineita. Kaikki tämä vaikuttaa terveyteen ja kauneuteen. Muutama vinkki:
Kävele aina portaat, vältä hissejä.
Tee aina aamujumppa avoimen ikkunan tai parvekkeenoven tuntumassa. Happipitoinen ilma antaa ekstrapotkua suorituksellesi.
Minimiliikuntamäärä viikossa kolme kertaa puoli tuntia.
Säännöllinen liikunta takaa sen että kehosi polttaa kaloreita myös silloin kun et liiku.
Jos tuntuu että millään ei ehdi liikkua, kävele vaikka paikallasi.
Älä ole liian ankara itsellesi alussa. Aloita varovasti että et kyllästy. Kilpaile vain itsesi kanssa, älä vertaa suoritustasi muihin. Kaikki alkaa sujua päivä päivältä paremmin. Jos liikunta tuntuu pahalta ja aina vaan sattuu, tarkista että et tee jotain väärin.
Muista lämmitellä ennen liikuntasuoritusta ja rentoutua hetki sen jälkeen.

Vesi kauneuden ja terveydenhoidossa

Vesi on maailman edullisin ja paras kauneudenhoitomenetelmä, ja lisäksi halvin terveysjuoma. Kaiken muun hyvän lisäksi siinä ei ole yhtään kaloria. Ilman vettä ei yksinkertaisesti voi elää.
Aloita aamusi lasillisella huoneenlämpöistä vettä. Vesi pitää vatsanseudun solakkana, huuhtelee kuona-aineita kehosta, tekee ihosta pehmeän ja kaikki tämä tapahtuu kun juot vettä.
Päivän mittaa on hyvä juoda 8-12 lasia vettä. Juo vettä aterioiden välillä, niin ruuansulatus ei mene siitä sekaisin.

14.9.2009

Eroon vatsamakkaroista

1. Syö usein ja pieniä annoksia. Keho ei kuitenkaan polta suurta määrää ruokaa kerralla, kaikki ylimääräinen varastoituu kehoon. Syö vähän ja säännöllisesti, niin poltat kaloreita koko ajan.
2. Juhlissa voi silloin tällöin mässätä ihan kunnolla. Se ei heitä mitään dieettiä romukoppaan. Tärkeintä on välttää makeaa ja rasvaista arkiruoassa.
3. Katso että nukut vähintään 8 tunnin yöunet, joka yö. Kaikki rimanalitukset lisäävät vyötärönympärysmittaa.
4. Kaikki mikä pitää sinut irti jääkaapinovesta on hyväksi. Kylve, käy teatterissa ja elokuvissa (mutta älä mässytä siellä karkkia, popcornia tai limsaa), lue kirjaa ja pidä hauskaa.
5. Älä juo juuri ennen ruokailua, se täytää kyllä vatsasi, mutta hidastaa ruuansulatuksen aloitusta. Juo mieluummin joko puolituntia ennen ruokailua tai sitten ruokailun jälkeen.
6. Käytä ruuanvalmistuksessa niin paljon mausteita ja yrttejä kuin haluat. Sen sijaan vältä sinappia ja ketsuppia sekä salaattikastikkeita. Niissä on usein sokeria tai/ja rasvaa.
7. Syö hitaasti ja nauti ruuasta. Pureskele jokainen suupala hyvin. Älä ahmi.
8. Älä lisää suolaa ruokaasi. Se kerää kehoon nestettä ja ei tee hyvä terveydelle. Suola ei ole mauste, vaan muinainen säilöntäaine!!!
9. Liikunta herättää kehosi eloon. Se poltaa kaloreita ja vahvistaa lihaksia, jotta lisää kaloreita palaa. Hikiliikunta poistaa myös kuona-aineita kehostasi.
10. Jos sinua kiusaa "pikku nälkä", valitse välipalaksi vihanneksia mieluummin kuin hedelmiä. Hedelmissä on usein 2-3 kertaa enemmän kaloreita kun vihanneksissa.
11. Älä luovuta, vaikka joskus hieman ote lipsuisi. Pääset kyllä perille, kun et anna periksi jatkuvasti mieliteoillesi.
12. Aina kun tekee mieli makeaa keitä kuppi teetä. Siinä on vain 1 kalori.

Valoa akneiholle

On todettu että auringonvalo kuivattaa finnejä. Kuitenkin jos akne vaivaa, ei pitäisi käyttää rasvaista aurinkovoidetta, vaan joko kevyttä suihketta tai geeliä. Kesällä akne onkin yleensä paremmassa vaiheessa.
Talvi on pahempaa aikaa kun aurinkoa ei ole. Kaikilla ei ole varaa lentää etelään. Solariumit tiedetään vaarallisiksi, mutta akneiholle ne tekevät hyvää. Täytyy vain aloittaa varovasti muutamalla hoitokerralla viikossa ja ei 10 hoitokertaa enempää. Pisin yhtäjaksoinen aika kerralla ei saa ylitää 20 min.

13.9.2009

Ruoka tekee hoikaksi ja antaa elinvoimaa...

...muut hyvät puolet tulevat siinä sivussa. Terveellinen syöminen ei ole tylsää ja mautonta. Luonto tarjoaa mitä moninaisempia antimia niille, jotka osaavat niitä arvostaa. Valinnanvaraa on loputtomiin. Vihanneksia ja juureksia voit syödä ihan niin paljon kuin jaksat. Salaattikastikkeet ovat sitten eri asia. Tässä muutama esimerkki ruokien kaloripitoisuuksista
greippi 96 kcal
1 dl luomuriisiä 89 kcal
1 dl vihreitä papuja 16 kcal
appelsiini 60 kcal
2 mandariinia 78 kcal
banaani 101 kcal
1 dl mansikoita 26 kcal
puoli melonia 60 kcal
omena 80 kcal
2 dl kesäkurpitsaa 18 kcal
kurkku 21 kcal
3 isoa salaatinlehteä 5 kcal
parsakaali 18 kcal
maissintähkä 74 kcal
100g paahtopaistia 183 kcal
100g kinkkua 198 kcal
kanankoipi 78 kcal
kananrinta 156 kcal
100g hampurilainen 243 kcal
lämmin makkara 134 kcal
100g kalkkunaa 250 kcal
100g vasikkaa 265 kcal
viipale täysjyväleipää 66 kcal
2 dl kaurapuuroa 132 kcal
purkki tonnikalaa vedessä 234 kcal
4 sinisimpukkaa 65 kcal
2 kalapuikkoa 153 kcal
2 dl maustamatonta jogurttia 150 kcal
30 g lampaanjuustoa 70 kcal
30 g cheddarjuustoa 113 kcal
30 g raejuustoa 30 kcal

Kotikylpylä ammeessa

Vaahtokylpy, hyväntuoksuisia öljyjä, merisuolaa, omenaviinietikkaa, männynhavuöljyä - nykyään on paljon valinnanvaraa kylpytuotteissa. Valitse se mikä itseäsi eniten miellyttää. Kylpy on tarkoitettu nauttimiseen ja rentoutumiseen. Peseytymisen voi hoitaa suihkussa. Merisuola on rauhoittavaa ja vahvistavaa, omenaviinietikka tekee ihosta pehmeän, männynhavuöljy parantaa verenkiertoa. Kaikki hyväntuoksuiset öljyt ovat rentouttavia ja ihoa hoitavia. Vaahtokylpy luo luksusmaista tunnelmaa.

12.9.2009

Edullista ihonhoitoa

Leseet eivät ole hyväksi vain vatsan toiminnalle, niitä voidaan käyttää myös kuorinta-aineena. Sekoita leseitä veteen, levitä pesulapulle ja kuori koko keho. Leseitä voidaan käyttää myös pesuaineena saippuan sijaan. Niitä voi ostaa ihan mistä hyvänsä ruokakaupasta.

Akneihon kotihoito

Puhtaus on puoli ruokaa sanotaan. Tämä pätee myös akneihon hoitoon, puhtaus on hoidon perusta. Ihon on puhdistettava aamuin illoin. Pese ensin omat kätesi. Levitä sitten iholle puhdistusaine ja pyörittele sitä kevyin liikkein iholla pari minuuttia.
Huuhtele kasvot haalealla vedellä ja taputtele iho kuivaksi kasvopaperilla. Jos käytät pyyhettä, vaihda sitä usein että bakteerit eivät pääse siihen pesiytymään.
Vältä tavallisen saippuan käyttöä, koska se jättää ihollesi emäksisen happamuusarvon, jossa bakteerit viihtyvät.
Käytä aina puhdistusta täydentämään kasvovettä. Se poistaa loputkin lian ja puhdistustuotteen rippeet, sekä sulkee huokoset.
Älä käytä iholle kovin kuumaa tai hyvin kylmää vettä. Äärilämpötilat usein ärsyttävät talirauhasia toimimaan entistäkin vilkkaammin.
Huolehdi hiustesi puhtaudesta. Varsinkin rasvainen otsatukka hautoo iho, jolloin epäpuhtauksia muodostuu otsaan.
Kuorinta ehkäisee epäpuhtauksien muodostumista, koska se poistaa kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta ja pitää huokosten aukot puhtaina. Älä kuori ihoa liian usein tai liian voimakkaasti, iho saattaa tästä ärtyä. Kuorinta kerran tai kaksi viikossa yleensä riittää. Älä koskaan kuori finnien päältä. Ne saattavat puhjeta ja levittää tulehdusta muuallekin iholla.
Ihon rasvaisuuden hillintään voi käyttää rasvaiselle iholle tarkoitettua naamiota.
Paikallishoitoaineet ovat tarkoitettu vain ongelmakohtiin. Niitä laitetaan vain finnien päälle.
Muista nukkua riittävästi, vähintään 8 tuntia. Se edistää ihon paranemista.
Stressi kohottaa testosteronin muodostusta ja mahdollistaa finnien lisääntymisen. Opettele rentoutumaan. Älä myöskään murehdi asioita liikaa itseksesi, puhu niistä.
Reipas liikunta raittiissa ulkoilmassa auttaa poistamaan kuona-aineita luonnollista tietä, niin että finnejä ei puhkea ihon pintaan. Ulkoilma antaa myös kasvoille kauniin värin. Jatkuva sisälläolo ja tupakansavu pahentavat aknea.
Kirjavaa ihonpintaa, punoitusta ja näppyjä voidaan tasoittaa värillisillä peittävillä voiteilla. Valitse hoitava voide, jonka värisävy on lähellä ihosi omaa väriä. Muista poistaa illalla huolellisesti iholta.
Käy säännöllisesti kosmetologilla ihonpuhdistuksessa. Vältä ihon puristelua itse.

11.9.2009

Silmämeikin poistaminen

Jos käytät paljon silmämeikkiä on tärkeää poistaa se oikein. Muuten kauniit silmäsi ovat muutaman vuoden päästä kaunis muisto vain.
Kastele ensin pumpulituppo vedellä ja paina se silmäluomea ja ripsiä vasten kevyesti ja anna meikin sulaa hetki. Ota vasta sitten meikinpoistoainetta pumpuliin ja paina kevyesti samaa kohtaa ja yritä saada yhdellä ohimoa kohti suuntautuvalla vedolla suurin osa meikistä pois. Toista sama silmän alapuolelle, nyt veto suuntautuu kohti nenää.
Seuraavaksi laita meikinpoistoainetta suoraan suljetun silmän ja ripsien päälle ja pyörittele ainetta hetki kevyesti sormilla. Huuhtele sitten vedellä pois. Nyt meikin pitäisi olla kaikki pois. Jos ei ole, niin vaihda ihmeessä meikinpoistoaineesi tehokkaampaan.
Meikinpoiston jälkeen on erittäin tärkeää hoitaa silmänympärysihoa, laita yöksi kevyt silmänympärysvoide. Älä laita voidetta liikkuvalle luomelle, se karkaa sieltä helposti silmään. Jos kärsit silmäpusseista, laita silmänympärysgeeliä voiteen alle.

C-vitamiini

Jos tupakoit, juot paljon kahvia tai/ja teetä kulutat paljon enemmän C-vitamiinia kuin muut. Tarvitset sitä siis lisää.

10.9.2009

Kiiltävämmät hiukset

Hiero hiuspohjaa muutama minuuttin ennen shampoopesua, näin verenkierto hiuspohjassa lisääntyy ja auttaa kasvattamaan uutta vahvempaa ja kiiltävämpää hiusta. Tee näin: Laita kaikki 10 sormeasti hiuspohjaan ja pyörittele niitä nostamatta niitä iholta irti - vain päänahka saa liikkua. Siirtele sormiasi ja käy koko hiuspohja läpi.

Hoidetut kädet

Käytä vaaleaa tai väritöntä kynsilakkaa kynsissä, näin kädet näyttävät aina hyviltä, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Voit myös korostaa kynnen reunanalustaa valkoisella meikkikynällä. Näin kynnetkin näyttävät puhtoisemmilta.

Akneihosta eroon

Oikein suoritettu mehupaasto on auttanut monia pääsemään iho-ongelmista. Paasto poistaa elimistöstä kuona-aineita ja elvyttää munuaisten ja maksan toimintaa. Vaikeissa aknetapauksissa tarvitaan useampia lyhyen ajan sisällä toistettuja paastoja.
Paaston alkuvaiheessa ihovaivat yleensä pahenevat. Se on väliaikaista ja siitä ei pidä pelästyä. Paaston jatkuessa iho tervehtyy ja kirkastuu. Jos olet ensikertalainen suorita paasto asiantuntevassa ohjauksessa.
Alneiholle on hyötyä myös runsaasta puhtaan veden nauttimisesta. Se huuhtelee elimistöä ja auttaa pääsemään eroon kuona-aineista. Vettä pitäisi juoda jopa 2-3 litraa päivässä vähitellen lasi kerrallaan. Laita kaksi kahden litran pulloa vierekkäin pöydälle ja juo aika ajoin lasillinen. Erityisesti ennen aterioita. Joudut alkupäivinä ja myöhemminkin ravaamaan vessassa ahkerasti, mutta se kannattaa.
Yrttiteetä voi myös kokeilla. Ne ovat kuitenkin puhdistuskuureja ja niitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Voikukka, peltokorte, kamomilla ja nokkonen ovat puhdistavia ja maksan ja munuaisten toimintaa edistäviä.
Joskus näppylöiden syy on ummetuksessa. Kun elimistön jätteidenpoisto on liian hidasta, jätteet alkavat käydä suolistossa ja aiheuttavat itsemyrkytystilan imeytyessään takaisin verenkiertoon. Runsaskuituinen ruoka, nesteiden nauttiminen ja riittävä liikunta laittavat jätteet liikkeelle.
Joskus syynä on riittämätön suojaravinteiden saanti. Monet aknesta kärsivät ovat hyötyneet A-, B-, C- ja E-vitamiinilisistä sekä seleenistä ja sinkistä. Parhaan tuloksen aikaansaamiseksi pitää parantaa myös ruokavalioa, eikä popsia pelkästään pillereitä.

9.9.2009

Jumppaa hapannaamoille

Sano O-A-O-A-O-A, muutaman kerran, niin lihakset suusi ympärillä saavat liikuntaa. Poistaa nyrpeysryppyjä...

Nuku raittiissa ilmassa

Luulitko että vain kesällä voi nukkua ikkuna auki? Ulkona saa olla aika paljon pakkasta ennenkuin sisällä peittojen alla alkaa jäätyä. Ikkuna auki nukkuminen on hyväksi terveydelle, se syventää unta ja lisää veren happipitoisuutta. Jalkoihin on hyvä laittaa sukat ja lisätä hieman peitettä kun yöt alkavat viilentyä. Suurimmalle osalle meistä riittää 8 tunnin yöunet. Muista kuitenkin että kaikki tunnit, mitkä nukut ennen keskiyötä ovat kaikkein arvokkaimmat.

8.9.2009

Akneihoisen ruokavalio

Sanotaan että ravinnolla ei ole väliä. Jos kärsit finneistä ja huonosta ihosta kannattaa jättää ruokavaliosta pois suklaa, kahvi, voi, margariini, juustot, viini, olut, virvoitusjuomat, makeat, sokeripitoiset ruuat, voimakkaat mausteet, lisäainepitoiset ruuat, valkoisista vehnäjauhoista valmistetut leivät ja pullat sekä vähentää lihan käyttöä.
Sen sijaan suositeltavaa on syödä monipuolisesti vihanneksia, juureksia, kokojyväviljatuotteita, luonnonriisiä, tattaria, hirssiä, marjoja, hedelmiä, merilevää, rasvaista kalaa, yrttiteetä ja juoda puhdasta vettä.
Kokeile tätä ruokavalioa 3 kuukauden ajan ja huomaa ero.

Omenaviinietikka

Pari kuppia omenaviinietikkaa kylpyvedessä tekee ihosta pehmeän ja sileän. Lisää omenaviinietikkaa hiusten viimeiseen huuhteluveteen, niin hiuksista tulee kiiltävät ja vältät hilseen.

Ahomansikka (Fragaria vesca)

Mansikoita on syöty jo esihistoriallsista ajoista lähtien. Niiden on uskottu pitävän ihon nuorekkaana ja olevan pitkän iän salaisuus. Syö siis mansikoita.
Nuorista mansikanlehdistä voi tehdä teetä. Se on hyvänmakuista ja edistää virtsaneritystä (poistaa nestettä).
Mansikka sopii myös diabeetikolle ja sitä on käytetty kihdin hoitoon. Se sopii anemiaa sairastaville ja toipilaille. Korkeasta verenpaineesta kärsivä voi syödä mansikoita ja mansikan sanotaan estävän myös verisuonten kalkkeutumista. Mansikka on lievästi ulostuttava.
Kuitenkin joillekin ihmisille mansikka aiheuttaa ruuansulatusvaivoja ja/tai nokkosrokkoa.

Aaprottimaruna (Artemisia abrotanum)

Tätä puolisen metriä korkeaa sitruunantuoksuista kasvia on aikoinaan viljelty maustekasvina. Sitä voi nähdä kasvamassa vanhoissa puutarhoissa ja vanhoilla hautausmailla. Kauneudenhoitoon sitä voi käyttää ehkäisemään hilsettä ja edistämään hiusten kasvua sekä kutiavalle, rohtuneelle päänahalle. Se vahvistaa myös ohuita ja elottomia hiuksia.
Vaaleille hiuksille vahvistamaan: Tee uute persiljan siemenistä, salkoruususta ja aaprottimarunasta sekä auringonkukkaöljystä. Käytä hoitonaamion tapaan vaaleille hiuksille.

7.9.2009

Kevyet jalat

Jaloillesi tekee hyvää saada muutakin kuin suihku ja hätäinen pesu. Jalat haluavat että uhraat niille ainakin puoli tuntia viikossa. Anna jalkojen rentoutua lämpimässä vaahtokylvyssä tai suolakylvyssä vadissa. Voit käyttää odotusajan hyväksesi lukemalla kirjaa tai lehteä tai vain rentoutumalla. Noin parinkymmenen minuutin päästä voit alkaa hangata pois karheaa ihoa jalkapohjista jalkaraspilla tai hohkakivellä. Levitä lopuksi jalkoihisi hyvää tekevää öljyä tai jalkavoidetta.

Syvähengitys

Aina ei tosiaankaan jää aikaa pieneen aamujumppaan. Siksi on hyvä tietää millä sen voi korvata. Avaa ikkuna ja asetu ikkunan ääreen. Ota muutama syvä hengenveto. Laita toinen kätesi vatsan päälle ja toinen rintakehän päälle. Hengitä syvään hitaasti nenän kautta. Tunne miten molemmat kätesi liikkuvat kun vatsa ja rintakehä täyttyvä ilmasta. Pidätä hengitystä 5 sekuntia. Hengitä sitten hitaasti ilma ulos suun kautta. Toista hengitys vähintään 5 kertaa. Pääsi selkenee ja koko kehosi verenkierto vilkastuu.

6.9.2009

Aamulla on aina kiire

Siksi onkin hyvä valmistautua jo edellisenä iltana aamuun, jotta liika kiire ja hermostuneisuus eivät pilaisi hyvää päivää.
Laita vaatteet ja asusteet, joita aiot käyttää jo edellisenä iltana valmiiksi. Yritä herätä hyvissä ajoin.
Jos peilistä näyttää katsovan turvonnein luomien väsähtänyt hahmo, pese kasvot viileällä vedellä ja laita niille naamio 3:ksi minuutiksi. Kylmät teepussit silmille. Sitten pitkälleen ja kello soimaan, ettet nukahda uudelleen. Poista naamio kylmällä vedellä.
Sitten pikainen aamujumppa. Yritä tehdä edes muutama liike. Seuraavaksi onkin aika kuivaharjata tai pyyhkiä kroppa karhealla pesusienellä. Liikkeet kohti sydäntä. Sitten lämmin suihku ja lopuksi viileä. Se piristää. Jos hiuksesi ovat likaiset pese ne.
Levitä vartalolle kosteusvoide, deodorantti tai talkki kainaloihin. Pyyhi kasvot kasvovedellä ja laita kosteusvoide. Kosteusvoiteen imeytyessä syö aamiainen. Harjaa hampaat vasta syötyäsi. Lopuksi kevyt meikki ja pari pisaraa hajuvettä.
Hieno päivä alkaa tästä.

Aaloe kauneuden ja terveydenhoidossa

Aaloe on hyvin monikäyttöinen kasvi. Sen voi kasvattaa siemenestä, ostaa kukkakaupasta tai juurruttaa kaverilta saadusta lehdenpalasta. Toki aaloeta on myytävänä lähes 100%:na geelinä apteekeissa, luontaistuotekaupoissa ja kemikalioissa. Aaloemehua on myös myytävänä.
Iholle aaloeta voi käyttää suoraan kasvista. Leikkaa kasvin lehti irti ja purista lehden sisuksesta geeliä iholle. Se auttaa palovammoissa, finnien ja paiseiden hoidossa ja estää hiustenlähtöä. Sisäisesti aaloemehua voi käyttää ulostuslääkkeenä, vatsahaavan hoitoon, edistämään ruuansulatusta, vatsan liikahappoisuuteen, hiivasieneen, edistämään valkuaisen sulamista sekä tuhoamaan hampaisiin plakkia aiheuttavia bakteereita. Huom! Aaloemehu sisäisesti käytettynä ei sovi kaikille. Osta aluksi pieni annos mehua kokeeksi.
Vaikka sinulla ei mitään erityistä ihovaivaa olisikaan aaloe kosteutta, pehmentää ja rauhoittaa ihoa.

5.9.2009

Tuoksu kohdalleen

Älä turhaan lossaa kallista hajuvettäsi sinne tänne, vaan laita tuoksua oikeisiin paikkoin iholla, niin saat siitä enemmän irti. Polvitaive, kyynärtaive, ranteen sisäpuoli, niska ja ehkä aavistus ohimolle. Näissä paikoissa iho on ohuinta ja lämpimintä, joten tuoksu leviää hyvin.

Väsyneiden silmien virkistykseksi

Laita kahteen pumpulituppoon Gahnsin silmäkylpyvettä tai kylmää kamomillateetä. Painele ohuiksi lapuiksi. Laita teevadille ja jääkaappiin odottamaan käyttöä. Jos tarkoitus on käyttää lappuja myöhemmin kiedo vati tuorekelmuun. Kun otat laput käyttöön asetu sängylle pitkäkseen ja laita laput silmille. Lepää 10 minuuttia. Laita vaikka kello herättämään.
Toinen konsti on laittaa silmille kylmät teepussit. Samanaikaisesti voit laittaa vaikka kasvonaamion.
Jos käytät piilolinssejä tai silmät ovat muuten ylirasittuneet huuhtele silmiä apteekin yksittäispakatuilla silmähuuhteilla.

4.9.2009

Ei koskaan - Aina

Älä koskaan laita meikkiä iholle ilman että laitat kosteusvoidetta meikin alle.
Laita aina ennen meikkiä kosteusvoide, mieluummin 5 minuuttia ennen meikkausta.

Rautaa kehoon!

Laihdutus, vähän ravintoaineita ravinnossa, runsaat kuukautiset - nuorten naisten raudanpuutteeseen on monia syitä. Syötkö B-vitamiinia ja sinulla on rautalääkitys, muista syödä myös C-vitamiinia, muuten elimistö ei käytä rautaa hyväkseen. Huuhtele kaikki alas appelsiinimehulla. Älä koskaan ota rautatabletteja samanaikaisesti teen, juuston, maidon tai kuitupitoisen ruuan kanssa (esim. näkkileipä). Nämä ruuat vaikuttavat kehon raudansitomiskykyyn. Mieluummin appelsiini ja rautatabletti.

Ajaakko vai eikö ajaa?

Jaloista ja kainaloista voi karvat poistaa tavallisella partahöylällä. Höyläyksen jälkeen iholle laitetaan partabalsamia tai antiseptista ihovoidetta. Tämä on nopein ja helpoin tapa.
Karvojenpoistovoide sopii myös tarkoitukseen. Testaa ensin pienelle ihoalueelle, vaikka voiteet ovatkin nykyään hellävaraisia, saattaa olla että olet allerginen jollekin voiteen aineosista. Levitä voide sitten käsiteltävälle alueelle ja anna vaikuttaa, lopuksi raaputa lastalla karvat pois ja poista suihkulla loppu voide iholta. Iholle voi käyttää karvakasvua hillitsevää voidetta.
Kauneushoitoloissa karvat voi poistaa vahalla, myös kasvoilta. Se on hivenen kivulias ja kalliimpi kuin edellinen menetelmä. Karvat kasvavat takaisin, mutta yleensä pehmeämpinä kuin edellisiä menetelmiä käytettäessä. Vahoja voi ostaa myös kotikäyttöön, mutta saattaa olla sottaisita puuhaa, jos et ole huolellinen. Jotkut kauneushoitolat tekevät karvojenpoisto langoilla ja sokerilla. Niiden sanotaan olevan kivuttomampia kuin vahapoisto.
Epilaatio eli pysyvä karvanpoisto on harkitsemisen arvoinen, jos haluat päästä karvoista lopullisesti eroon. Se on kivulias ja saattaa jättää ihoon arpia. Se myös maksaa enemmän kuin kaikki edellämainitut menetelmät yhteensä. Epilaation voi joutua uusimaan ainakin osittain, sillä ihokarvat ovat yleensä eri kasvuvaiheissa hoitoa tehtäessä. Epilaatio on yleensä elektrolyysiin tai termolyysiin tai niiden yhdistelmään (blend) perustuva. Se voidaan tehdä myös radioaalloilla tai nykyään yleisellä ja kalliilla laserilla. Laserpoistokin saattaa vaatia uusinnan puolen vuoden välein.
Karvankasvua hillitsevistä voiteista on apua vain jos niitä käyttää säännöllisesti.
Mikäli koko keho on hyvin karvainen, kannattaa käydä lääkärissä tarkistamassa hormoni- ja kilpirauhastasapaino.

3.9.2009

Ummetus pois

Mitä kauemmin kuona-aineet muhivat suolistossa, sitä huonommin keho voi. Pidä huolta vatsastasi, äläkä anna kuona-aineiden seistä turhaan suolissa. Jos vatsasi ei toimi joka päivä, kokeile tätä luumukuuria:
Laita muutama kuivattu luumu veteen likoamaan illalla. Syö tämä heti ensimmäiseksi aamulla ennenkuin syöt mitään muuta. Jos tästä ei ole apua, osta pussi leseitä ja laita viilin päälle joka aamu. Jos tästäkään ei ole apua, keitä kaurapuuro veteen ja syö kaurapuuron kanssa 1 dl mustikoita sekä yksi raaka porkkana. Muutaman päivän kuluttua vatsan pitäisi ruveta toimimaan kuin hyvin voideltu koneisto.

Meikki rusketuneelle iholle

Kun ihosi väri muuttuu olisi hyvä muuttaa myös meikin väriskaalaa ja vähentää meikin määrää. Meikiksi saattaa riittää ruskeaan vivahtava roosa poskipuna, joka sopii myös luomiväriksi, ruskea rajauskynä, jolla voi rajata myös huulet, ripsiväri ja huulikiilto. Tässä kaikki: kynä, puna, ripsari ja kiilto.

Vähennä rasvaa

Tarvitsemme päivässä vain 30 grammaa rasvaa (kahden pienen annosvoirasian verran). Jostain syystä syömme kuitenkin keskimäärin rasvaa 140 g/päivä. Suurin osa tästä rasvasta on näkymätöntä, emmekä huomaa sitä syödessämme. Jos tarkkailet painoasi, hanki savipata, jossa voit laittaa ruokaa täysin ilman rasvaa. Laita pataan kanaa ja vihanneksia ja pata uuniin. Padassa liha kypsyy mureaksi ja mehukkaaksi ja vihannesten maku säilyy tuoreena.

2.9.2009

Naamio - hätäapua iholle

Ei tarvitse paljoakaan laiskotella ihonhoidossa, kun se alkaa näkyä. Meikinpoisto unohtuu, puhdistus jää väliin, ilta venyy pitkäksi ja uni jää vähäiseksi, kaikki tämä näkyy ihossa. Nopea apu tulee naamiosta. Naamiota käytetään iholle noin kerran viikossa. Tehokas luonnon oma puhdistusnaamio syntyy kaurasta.
Näin teet kauranaamion. Keitä hieman kaurahiutaleita, niin että ne puuroutuvat. Lisää joukkoon hienoksi jauhettua mantelia. Kun keitos jäähtyy, levitä kasvoille. Epäpuhtaalle iholle tätä naamiota voi käyttää joka päivä, kunnes iho kirkastuu ja pääset eroon mustapäistä.

Hätäapua finneille

Vaikka pesisit kasvosi kuinka huolellisesti tahansa aina joskus saattaa pulpahtaa pintaa finni tai pari. Jos punoituksesta haluaa päästä eroon äkkiä, tiputa muutama tippa silmätippoja finnin päälle. Punoitus rauhoittuu lähes heti. Finnin paraneminen taas vie oman aikansa. Yöksi finnin päälle voi laittaa laastarin, johon on tiputettu pari tippaa Vogelin Echinaforcea. Rohkea laittaa myös päiväksi Echinaforce laastarin.

Silmäpussit

Tummat silmänaluset ja pussit silmien alla johtuvat usein hapenpuutteesta ja liian vähäisestä unesta. Siis epäterveellisistä elämäntavoista.
Varmista kuitenkin että silmäpussien takaa ei löydy vakavampaa syytä. Tutkituta munuaiset ja sydän.
Jos olet muuten terve, vastaapa seuraaviin kysymyksiin:
Tupakoitko? Jos vastaus on kyllä, ja tiedät polttavasti määrääsi enemmän, asia on selvä. Lopeta tupakointi - pussit katoavat muutamassa päivässä.
Nukutko liian vähän?
Oleiletko tupakansavussa ja epäterveellisessä ilmapiirissä?
Liikutko ollenkaan?
Oletko harvoin ulkona raittiissa ilmassa?
Jos vastaus oli myöntävä myös näihin kysymksiin, taidatkin tietää miten pääset eroon silmäpusseistasi ja tummista silmänalusista. Nuku riittävästi, oleile mahdollisimman paljon raittiissa ilmassa, juo vettä ja syö vitamiinisi.

1.9.2009

Pikahieronta kasvoille

Tämä on nopea tapa vilkastuttaa kasvojen verenkiertoa ja samalla kuoria kuolleita ihosoluja kasvoilta pois. Tarvitset pienen froteelapun. Kun olet puhdistanut kasvosi aamulla tai poistanut meikin illalla, kastele froteelappu kylmällä vedellä ja hiero kasvojasi lapulla, kaulasta ylöspäin muutaman minuutin ajan. Kuivaa sitten kasvot kevyesti ennenkuin laita kosteusvoiteen.

Aamiaista kauneudeksi ja terveydeksi

Aamiainen on päivän tärkein ateria. Kroppa on paastonnut koko yön ja siksi on tärkeää että aamiainen ei ärsytä vatsaa. Neljäsosa päivän kaloritarpeesta tulisi saada aamiaisella, jopa laihduttaessa. Aloita lasillisella huoneenlämpöistä vettä, se puhdistaa munuaisia ja suolistoa ja tekee ihosta ja silmistä kirkkaammat. Valitse kuitupitoinen aamiainen, johon kuuluu täysjyväviljaa (puuro, mysli), proteiinia juustosta tai viilistä. Teetä joko vihreää teetä tai yrittiteetä (minttutee piristää). C-vitamiinipitoinen hedelmä. Lasillinen porkkanamehua on hyväksi iholle, erityisesti jos iho on taipuvainen finneihin.
Vanhan säännön mukaan päivässä pitäisi syödä yksi punainen, yksi vihreä ja yksi oranssi hedelmä. Nykyään listaan voi lisätä myös sinisen marjan tai violetin kasviksen. Siksi ei haittaa vaikka söisi yhden näistä jo aamulla.