31.12.2009

Kulmaluu

Kulmaluu on alue kulmakarvojen alapuolen ja silmäkuopan välillä. Meikissä sitä voi korostaa vaalealla tai lähes ihonvärisellä värillä. Älä kuitenkaan liioittele. Muista häivyttää tämä korostusväri hyvin, tai tulos on klovnimainen.
Tarkoitus on kirkastaa silmien aluetta ja saada silmät näyttämään suuremmilta.
Värin valinta riippuu silmämeikin ja erityisesti luomivärin pääväreistä.
Jos suosit ruskeita värejä kokeile kerman-, beigen tai persikanväristä korostusväriä.
Jos pidät enemmän sinisestä tai liilasta kokeile hentoa vaaleanpunaista.
Jos vihreä tai sinivihreä ovat luomivärejäsi kokeile kerman-, beigen tai luonnonvalkoisen värisiä korostusvärejä.
Älä käytä vahvoja helmiäisiä korostusvärinä päivällä ja illallakin on syytä vältää jos silmiesi ympäristössä on ryppyjä.

Kulmakarvavärit

Kulmakynät - tutuin versio, jolla saa kulmiin väriä. Hyvä kulmakynä on vahamainen, mutta ei rasvainen, eikä liian kuiva. Kynä teroitetaan hyvin, jotta sillä saa piirrettyä mahdollisimman ohuita karvojen muotoisia vetoja. Kulmakynä levitetään aina pienin viistoin vedoin.
Kulmapuuterit - vähemmän käyteyt versiot. Kulmapuuteri on kiinteän puuterin tai luomivärin tapaista, mutta hiukan kosteampaa koostumukseltaan. Kulmapuuterin levittämiseen käytetään vinosti leikattua sivellintä, joka ei ole liian taipuisa. Lyhyillä vedoilla väriä saa parhaan tuloksen.
Valitse aina omaa kulmakarvaväriäsi astetta vaaleampi väri. Tummanruskea on aina parempi kuin musta, vaikka olisit tumma ihminen. Jos olet vaaleatukkainen pitäydy vaaleanruskeissa, muuten voit näyttää hieman... jätän sanomatta miltä.

30.12.2009

Hilse

Hilseen syyt ovat moninaiset. Yleensä aiheuttaja on päänahassa majaileva hiivasieni, joka pääsee villiintymään kun saa otolliset olosuhteet. Stressi ja sairaudet voivat toimia laukaisijoina. Hilsettä voi olla sekä kuivaa että rasvaista.
Monet hilseshampooseen turvautuneet ovat jääneet shampoo-kierteeseen. On pakko vaan käyttää sitä hilseshampoota tai vaihtaa tuhka tiheään uusiin merkkeihin, kun mikään ei tepsi.
Ensin on syytä selvittää millaista hilseesi on ja mistä se johtuu?
Voit mennä hiuspohjatutkimukseen kampaamoon, joka on erikoistunut sellaisiin tutkimuksiin. Saat paljon tietoa hilseen ja päänahan hoidosta. Toinen vaihtoehto on mennä lääkäriin, josta saat reseptin hilseshampoolle, joka tappaa hiivasientä.
Kolmas vaihtoehto on tutkia itse asiaa. Menetkö nukkumaan hiukset märkinä? Tämä luo otolliset olosuhteet hiivasienelle kasvaa. Kuinka usein vaihdat tyynyliinan ja peset tyynyn? Jos jompikumpi on likainen, saat aina uuden tartunnan tyynyliinastasi tai tyynystä. Lorautatko shampoon suoraan päähän? Tämä käsittely voi olla liikaa hiuspohjallesi ja se reagoi hilseilemällä. Huuhdotko shampoon hyvin pois? Shampoojäämät päässä voivat näyttää hilseeltä. Kampaatko vai harjaatko hiuksiasi? Jos sinulla on hyvin tiheät hiukset, saattaa olla että et pääse harjalla kunnolla hiuspohjaan asti ja hilse on vain kuivia ihosoluja, jotka pyrkivät hiuspohjasta pois. Satsaa kunnon kampaan ja kampaa päänahkaa myöten. Joskus voi olla hyväksi käytää hiuspohjalle tarkoitettua kuorinta-ainetta, jolla kuolleen solukon saa pois. Käytätkö hattua tai pipoa koko ajan? Päänahkasi hautuu ja hilse senkun rehottaa. Hiukset kaipaavat ilmaa ja hattu tai pipo sisätiloissa hautoo hilseelle otolliset olosuhteet. Käytä päähinettä vain ulkona. Muistatko pestä piposi aina kun peset hiuksesi? Jos pipo on likainen, siitä saa taas uuden tartunnan ja hilsekierre jatkuu.
Luontaiskonsteja hilseen häätöön:
Osta apteekista tai luontaistuotekaupasta teepuuöljyä ja levitä sitä päänahkaan. Anna vaikuttaa 20 min ja pese hiukset normaalisti.
Jos sinulla on kuivaa hilsettä osta risiiniöljyä ja levitä sitä päänahkaan, anna vaikuttaa 20 min lämmössä ja pese hiukset normaalisti.
Toista tämä käsittely 2 kertaa viikossa.
Hiero joka ilta omenaviinietikkaa päähäsi ja anna sen kuivua ennenkuin menet nukkumaan.
Nokkosista valmistettu vesi hoitaa myös päänahkaa. Kerää kesällä nokkosia tai osta kuivattuja luontaistuotekaupasta. Keitä niitä vedessä ja ota vesi talteen. Käytä viimeisenä huuhteluvetenä.

Kuivat hiukset

Jos hiustesi kuivuus ei johdu kovasta käsittelystä (permanentti, värjäys) ja vääränlaisesta hoidosta, hiuksesi ovat kuivat jo luonnostaan. Tämä voi johtua siitä että sinulle on liian vähän talirauhasia päänahassa tai ne eivät tuota riittävästi talia tai ne tuottavat kovaa ei-juoksevaa talia.
Koska kuivissa hiuksissa ei ole rasvaa omasta takaa, sitä on jotenkin hyvä hiuksiin saada. Ruokavalio on syytä tarkistaa ensin. Syötkö tarpeeksi oikeanlaista rasvaa?
Vasta sitten on aika antaa hiuksille rasvaa ulkoisesti hiusnaamion tai öljyhoidon muodossa. Öljyhoitoon sopii maapähkinäöljy, saksanpähkinäöljy, kookosöljy. Levitä öljy hiuksiin, peitä pyyhkeellä tai hupulla ja anna vaikuttaa noin tunnin tai yön yli.
Kuivahiuksisen on syytä käyttää erittäin hoitavia (rasvaisia) hoitotuotteita hiusten pesun jälkeen. Jos aikaa on, anna hoitoaineen vaikuttaa 3-5 minuuttia, ennenkuin peset sen pois. Kuiville hiuksille sopivat hyvin hiuksiin jätettävät jällenrakentavat hoitoaineet.
Hiuspohjan hieronta tekee myös hyvää. Ehdota sitä kampaajallesi tai mene intialaiseen tai indonesialaiseen päähierontaa.
Älä käytä kuiviin hiuksiin määrättömästi muotoilutuotteita, kuivat hiukset ovat hauraat ja eivät välttämättä kestä mitään ylimääräistä rasitusta kovin hyvin.
Kun peset hiukset anna niiden kuivua itsekseen, fööni tekee kuiville hiuksille todella pahaa.

29.12.2009

Bikinirajan ajelu

Tässä on aihe, joka jakaa mielipiteitä. Osa ihmisistä on sitä mieltä että bikinirajoja ei koskaan saa ajella, koska on olemassa tulehdusvaara. Osa taas on sitä mieltä että bikinirajoja ei saisi siistiä vahalla, koska on olemassa tulehdusvaara. Siitäkin ollaan montaa mieltä pitäisikö bikinirajat siistityttää hoitolassa vai hoitaa homma itse.
Jos on huolellinen bikinirajat voi ajella itse kotona. Alue pestään ensin huolellisesti saippualla ja vedellä. Pitkät karvat on ensin syytä leikata lyhyemmiksi. Ajeluun käytetään aina uutta terää, sillä terän on oltava terävä. Lisänä paljon vaahtoa tai geeliä, jotta karvat pysyvät pehmeinä ja katkeavat helpommin. Aluksi ajellaan karvan kasvusuuntaan, sitten lisää geeliä ja vaahtoa ja uusi ajelu kasvusuunnan vastaisesti.
Ajelusta jää kuitenkin aina jonkinlainen sänki.

Jos nyppii kulmakarvoja liikaa lakkaavatko ne kasvamasta?

Periaatteessa karvat kasvavat samanlaisina takaisin kun niitä nyppii eli eivät lakkaa kasvamasta. Käytännössä kuitenkin...karvoja nypittäessä jokunen karvatuppi saattaa tulehtua ja vaurioitua, jolloin karva ei kasvakaan takaisin. Siispä älä nypi koskaan kulmakarvoja täysin pois tai liian ohuiksi. Voipi olla että jäävät kasvamatta.
On olemassa sairauksia, jotka vaikuttavat karvojen kasvuun, joten jos kulmakarvat alkavat oudosti kadota, on syytä käydä lääkärillä tutkituttamassa ettei kilpirauhasen kanssa ole ongelmia tai alopecia ole iskemässä.

28.12.2009

Kulmakarvat ja meikki

Kulmakarvat ovat tavallaan silmien kehys. Ne antavat meikille viimeistellyn ja huolitellun silauksen. Harjaa ensin kulmakarvat puhtaaksi pölystä, meikkivoiteesta ja puuterista. Harjaa sitten karvat kulmien kasvusuuntaan eli sivullepäin ja ylöspäin.
Harjaukseen voi käyttää vanhaa lasten hammasharjaa, kulmakarvakampaa, kulmakarvaharjaa, puhdasta ripsiharjaa tai tiheää kampaa.
Jos kulmakarvasi ovat hyvän väriset ja muotoiset, mutta haluat vain hieman kiiltoa, harjaa kulmakarvoihin vaseliinia.
Jos kulmakarvasi ovat hyvän väriset, mutta eivät oikein pysy muodossaan, suihkuta harjaan hiuskiinnettä ja harjaa sitten. Voit myös varovasti levittää kulmakarvoihin hiusgeeliä ja kammata sitten karvat muotoonsa.
Jos tuntuu että väri kaipaa hieman parantelua valitse kulmakynä, joka on vain hieman tummempi kuin kulmakarvasi ja piirrä sillä kulmakarvojen sekaan pieniä kulmakarvojen suuntaisia viivoja. Älä koskaan vetele kovia yhtenäisiä viivoja. Kulmakynällä voit korjata kulmien muotovirheitä, kuten jatkaa kulmakarvojen pituutta, muuttaa aloituskohtaa ja tehostaa kaarevuutta.
Kulmakarvaväriä voi myös käyttää. Sillä lopputulos on pehmeän puuterinen ja ei välttämättä ihan niin luonnollinen läheltä katsottuna, kuin kulmakynällä.
Tärkeintä kulmakarvojen värissä meikin suhteen on että ei yliammu väriä. Kulmakarvojen väri ei saa olla enempää kuin asteen tummempi kuin hiusten väri. Silmän iiriksen väri vaikuttaa myös. Jos silmäsi eivät ole kovin tummat, tummat kulmakarvat voivat näyttää luonnottomilta.

Näin nypit kulmakarvat

Jos et ole koskaan nyppinyt kulmakarvoja, aloittaminen saattaa hieman hirvittää. Mitä ottaa, mitä jättää ja kestääkö "kivun".
Ensinnäkin tarvitset hyvät pinsetit. Hyvissä pinseteissä on tasainen, laajahko tarttumapinta. Unohda kapeakärkiset tarkkuuspinsetit, niitä ei ole tarkoitettu kulmakarvojen muotoiluun.
Jos olet todella herkkänahkainen osta apteekista puudutusvoidetta (Emla) ja hiero se kulmakarvojen alueelle. Muutoin riittää se että hierot hieman aluetta. Se helpottaa karvojen irtoamista ja turruttaa hieman kipua.
Tartu pinseteistä tiukalla otteella ja ota karvasta kiinni mahdollisimman läheltä karvan juurta.
Seuraavaksi venytä ihoa hieman ja nypi karva kerrallaan karvan kasvusuuntaan. Sattuu vähemmän ja karva ei katkea niin helposti kuin jos nypit vastakarvaan.
Kun olet nyppinyt 5-6 karvaa vaihda puolta. Näin iho saa hieman rauhoittua ja sinun on helpompi tehdä puolista symmetriset.
Kun olet poistanut kaikki ne karvat mitkä halusitkin, katso vielä tarkasti kumpaakin kulmakarvaa ja sitä ovatko puolet samanlaiset.
Kun tulos on haluamasi pyyhi kulmakarvojen alue rauhoittavalla kasvovedellä tai levitä alueelle aloe vera -geeliä. Hillitsee punoitusta.

27.12.2009

Karvojen poisto vahaamalla

Sanotaan että kun karvoja poistaa vahalla tarpeeksi usein ne ohenevat, kasvavat hitaammin ja lakkaavat lopulta kasvamasta. Jos vahapoistoa verrataan ihokarvojen ajelun jälkeiseen tulokseen, toki kasvavat karvat näyttävät ohuemmilta ja ihokarvat tulevat hitaammin esiin kun ne on poistettu syvemmältä karvatupesta. Joskus karva onnistutaan poistamaan siinä vaiheessa kun sillä on pysähdyskohta kasvussaan, joten näyttää että se lakkaa kasvamasta. Totuus on että karvat kasvavat takaisin, myös vahapoiston jälkeen ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Tulos vain näyttää hieman erilaiselta kun sitä verrataan karvojen ajeluun. Toki aika ajoin voi käydä niin onnellisesti että joku karvatuppi tuhoutuu ihokarvoja vahalla poistettaessa ja karva lakkaa kasvamasta pysyvästi.
Pysyvää karvanpoistoa vahaamalla ei kuitenkaan koskaan pidä luvata. Sitä se ei tee.

Ihokarvojen poistaminen ajelemalla

Ihokarvojen poistamisesta ajelemalla ja mitä siitä seuraa? Asiasta on liikkeellä paljon urbaaneja legendoja. Karvojen ajeleminen saa ihokarvat kasvamaan enemmän ja niistä tulee paksumpia. Mikä on täyttä puppua. Ehkä syynä on joidenkin kampaajien väite että kun hiuksia leikataan niistä tulee paksummat. Mikä ei myöskään pidä paikkaansa.
Kun ihokarva kasvaa normaalisti ihosta ulos, sen pää on hieman suippo, kun karva leikataan leikkauspinta osuu keskemmälle karvaa ja karva näyttää paksummalta. Kun eri kasvuvaiheessa olevia karvoja on leikattu, näitä leikkauspintoja näkyy pitkin ihoa ja näyttää siltä että karvoja olisi enemmän ja ne olisivat paksumpia.
Ihokarvojen ajeleminen ei vaikuta mitenkään siihen miten ne kasvavat. Karvat kasvavat täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin.

26.12.2009

Rasvaiset hiukset

Usein rasvaiset hiukset ja rasvainen iho liittyvät yhteen. Rasvaiset hiukset voivat johtua myös stressistä, rasvaisesta ruokavaliosta tai hormonihäiriöistä.
Tarkista ensin ruokavalio ja stressitaso ja sitten voi tutkia onko syynä jotain hormonaalisia tekijöitä.
Rasvaisille hiuksille suositellaan usein rasvaiselle tukalle tarkoitettuja shampoita. Valitettavan usein ne ovat rasvaa poistavia ja liian voimakkaita. Seurauksena on että hiuspohja puskee aina vain lisää rasvaa ja kierre on valmis. Sen sijaan valitse mieto lasten shampoo, joka ei ärsytä hiuspohjaa mitenkään. Pese hiukset aluksi kerran päivässä ja yritä venyttää hiusten pesuväliä vähitellen pidemmäksi.
Muista kuitenkin käyttää aina hoitoainetta hiusten latvoissa, sillä vaikka päänahka on rasvaa tulvillaan, hiusten latvat voivat olla kuivat. Älä levitä hoitoainetta päänahkaan, jos se on rasvainen.

25.12.2009

Sisäänkasvaneet ihokarvat

Välttääksesi ihokarvojen kasvamisen sisäänpäin ihokarvojen poiston jälkeen, kuori ihosi kuolleista ihosoluista 24 tuntia ennen karvojen poisto ja 48 tuntia karvojen poiston jälkeen. Kuori tämän jälkeen säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa. Kuorinta poistaa mahdolliset kuolleet ihosolut ja ihohuokosta tukkivan talin, näin uusi ihokarva pääsee vapaasti kasvamaan ihon pinnalta ulos, eikä jää loukkuun karvatuppeen ja ala kasvamaan ihon sisään.

Turvallinen ihokarvojen poisto kotona

Ajelu
Älä jätä ihokarvojenpoisto höylää veteen ajelukertojen välillä. Se tylsyttää ja ruostuttaa terän ja tartuttaa mikrobeja höylään, mikä taas lisää infektion tai ihottuman riskiä.

Ihokarvojenpoistovoide
Älä koskaan ylitä pakkauksessa mainittua vaikutusaikaa. Mikäli iholla tuntuu kirvelyä tai muuta ärsytystä huuhdo aine heti pois, vaikka vaikutusaika ei olisi vielä ummessa.

Jotain uutta
Aina kun kokeilet jotain uutta karvojenpoistomenetelmää, mitä et ole kokeillut aikaisemmin, kokeile ensin pienelle alueelle, joka ei ole kovin näkyvissä, mahdollisen epämieluisan reaktion varalle.

Vahapoisto
Jos käytät kuumavahaa tarkista että vaha ei ole tulenpalavaa ennenkuin levität sen iholle. Testaa vahan kuumuus kämmenselkääsi ja noudata vahapakkauksen ohjeita.

24.12.2009

Kulmakarvojen nyppiminen - mitä ei saa tehdä

Älä käytä saksia kulmakarvojen muotoiluun, elleivät kulmakarvasi ole vähintään 5 cm pitkät.
Älä muotoile kulmakarvoja partakoneen terällä - haavavaara ja ikävä sänki.
Älä käytä ihokarvojenpoistovoidetta kulmakarvoihin - haluatko sokeutua vai pysyvän silmävamman?
Älä innostu liikaa - nypi aluksi vain muutama karva ja myöhemmin lisää.
Älä laita heti meikkiä kulmien nyppimisen jälkeen.
Älä nypi kulmia juuti ennen tärkeää tapahtumaa - punoituksen laskeminen vie puolesta tunnista tuntiin ja herkkäihoisilla vieläkin kauemmin.
Älä nypi kulmia huonossa valossa tai huonoilla pinseteillä.

Kulmakarvojen oikea muoto

Onko sellaista asiaa olemassa kun jonkun kehon osan "oikea muoto"? Kapinoin pelkkää ajatusta vastaan.
Jostain syystä kulmakarvoja, jotka kaareutuvat hiukan ja nousevat loppupäästään ylöspäin, pidetään kauniimpina kuin suoria kulmakarvoja, jotka laskevat loppupäästään alaspäin.
Kasvoista on tehty myös mittauksia ja päädytty siihen lopputulokseen että tietyt suhteet tiettyjen osien välillä näyttävät kauniilta. Siispä kulmakarvojen kohdalla oikeaa muotoa voidaan määrittää kynän avulla. Otetaan tarpeeksi pitkä kynä ja laitetan se akselille sierain-silmän sisäkulma. Sitten katsotaan ulottuuko kulmakarvan pää siihen mihin kynä loppuu. Siinä pitäisi olla kohta mistä kulmakarva alkaa. Seuraavaksi käännetään kynä vinoon akselille sierain-silmän ulkokulma ja määritetään paikka mihin kulmakarvan pitäisi loppua.
Lopuksi katsotaan suoraan eteenpäin ja tutkitaan onko kulmakarvan kaarevin kohta aivan silmän pupillin yläpuolella.
Useimmilla ihmisillä tämä mitä juuri kirjoitin ei toteudu alkuunkaan. Itse asiassa en ole tavannut juurikaan ketään, jolla kulmakarvat kasvaisivat luonnostaan noin.
Tässä yksi syy miksi kulmakarvojen muotoilu ja nyppiminen on hyvin suosittua.

23.12.2009

Kosteuttava föönineste

Laita suihkepulloon 500 ml tislattua vettä tai keitettyä sadevettä ja 2 tl glyseriiniä. Suihkuta tätä nestettä hiuksiin kun föönaat niitä, saat kiiltävät ja vahvat hiukset.

Kosteutta hiuksiin?

Jos sinulla on luonnonkiharat tai taipuisat hiukset ja haluat että ne kihartuvat lisää. Laita suihkepulloon keitettyä sadevettä tai osta apteekista tislattua vettä ja suihkuta sitä hiuksiin silloin tällöin.

22.12.2009

Mitä ihokarvojen poistosta voi seurata

Vaikka noudatit kaikkia mahdollisia ohjeita silti ihokarvojen poistossa voi tapahtua jotain ei-toivottua. Ei toivottuja reaktioita ovat:
Infektio - seuraa jos elektrolyysineula ei ole steriili, hoitaja ei käytä suojakäsineitä, ihokarvojenpoistovaha ei ole steriiliä tai levitetään spaattelilla. (Aina kun purkista otetaan samalla spaattelilla lisää vahaa, sinne menee bakteereita, viruksia, sieniä yms.)
Paiseet - jos ihoon tulee haava, ihokarva kasvaa sisäänpäin tai karvatuppi tulehtuu voi seurata paise. Sitä ei saa puhkoa itse. Mene lääkäriin.
Kontaktidermattiitti - voi tulla ihokarvojenpoistovoiteista, jos se ärsyttää ihoa. Kontaktidermatiitin voi saada mistä hyvänsä aineesta, jos se ei sovi ihollesi.
Follikuliitti eli karvatupentulehdus - voi tulla jos ihokarvojenpoistossa ei noudateta hygieniaa, koskee sekä hoitolaa että omaa jälkihoitoasi.
Allerginen reaktio - voit olla allerginen jollekin karvojenpoistossa käytetylle ainesosalle oli se sitten vahassa, voiteessa, nesteessä tai ihokarvojen poiston jälkeen käytetyssä rauhoittavassa aineessa.
Arvet - jos saat haavan kun ajelet karvoja pois, voit saada arven. Jos elektrolyysillä poistetaan paksuja karvoja melkein aina seuraa arpi, osa ihmisistä saa arpia myös laserilla karvoja poistettaessa.
Palovammat - jos pidät ihokarvojenpoistovoidetta iholla liian kauan se voi aiheuttaa palovamman, samoin jos ihokarvojen poistossa käytetään kuumavahaa ilman termostaattia.
Pienet haavat ja nirhamat - tulevat yleensä ajellessa karvoja.
Pigmenttimuutokset - osa laserlaitteista voi aiheuttaa pigmenttimuutoksia iholle, samoin käy jos menet aurinkoon heti karvojenpoiston jälkeen.

Mitä ihokarvojenpoiston jälkeen ei saa tehdä

Kävit poistattamassa ihokarvoja kauneushoitolassa ja jotain meni pieleen... entäpäs jos aiheutitkin itse sen "pieleen menon".

Kun sinulta poistetaan ihokarvoja. Älä koskaan tee mitään tässä listalla mainittua seuraavaan 48 tuntiin alueelle, jolta karvoja on poistettu:
-mene aurinkoon
-levitä alueelle deodoranttia
-yritä poistaa jäljelle jääneitä karvoja millään menetelmällä
-levitä alueelle kosteusvoidetta
-laita alueelle hajuvettä tai eau de toilettea
-käytä alueella tiukkaa vaatetusta
-hankaa aluetta
-käytä alueella suihkushampoota
-mene kylpyyn
-mene saunaan
-mene uimahalliin tai uima-altaaseen tai yleensäkään uimaan mihinkään
-mene nukkumaan likaisiin vuodevaatteisiin
-tee mitään likaista tai aloita siivousta
-mene hikijumppaan tai kuntosalille, älä hikoile mitenkään

Jos saat hoitolasta ohjeet noudata niitä. Varo käsittelemästä aluetta turhaan mitenkään, näin saat parhaan mahdollisen tuloksen ja mitään ei tulehdu.

21.12.2009

Harvat kulmakarvat

Nopea tapa tuuheuttaa tai pidentää harvoja kulmakarvoja tai kulmakarvoja, joissa on aukkoja on kulmakynä tai kulmakarvaväri. Älä käytä kajalkynää se on liian pehmeä. Muista käytää väriä kevyellä kädellä ja valitse väri mahdollisimman läheltä omaa kulmakarvojesi väriä. Mikään ei näytä kammottavammalta kuin mustat paksut etana-kulmakarvat muuten siroilla kasvoilla. Piirrä kynällä tai siveltimellä kulmakarvojen kasvusuuntaisia viivoja. Pidä kulmakynä aina hyvin terotettuna.
Jos omat kulmakarvasi ovat tummat ja täyteläiset et tarvitse kulmakyniä tai kulmakarvaväriä, pelkkä muotoilu pinseteillä tai vahalla riittää.
Mikäli kulmien värjäys ja aukkojen paikkailu alkaa tympiä ja ylimääräistä rahaa on, voit ottaa kulmiin kestopigmentoinnin. Siinä kulmakarvat tatuoidaan kasvisväreillä mahdollisimman luonnollisen näköisiksi. Väri kestää kulmissa 5-10 vuotta riippuen värin tummuusasteesta ja ihon paksuudesta.
Kestopigmentointi on eri asia kuin kestovärjäys. Kulmien kestovärjäys kestää kulmissa 1-5 viikkoa riippuen värin hapettimesta ja kulmien omasta väristä sekä kulmakarvojen karvojen paksuudesta. Kulmien kestovärjäyksellä ei voi paikata aukkoja kulmakarvoissa, kestoväri antaa vain väriä

Kuivat hiukset

Kuivat hiukset näyttävät himmeiltä ja ovat hauraat, murtuen helposti. Usein kuiviin hiuksiin liittyy kuiva hilseilevä päänahka. Tämä voi olla perinnöllistä, jolloin asiaa ei voida paljoakaan auttaa tai se voi olla myös itseaiheutettua. Hiukset ja päänahan saa kuivatettua permanentilla, teollisilla hiusväreillä ja yliherkistämällä hiuksia ja päänahkaa vääränlaisella hoidolla. Suolavesi ja kloorivesi eivät tee nannaa hiuksille eivätkä hiuspohjalle.
Kuivat hiukset on syytä suojata hyvin, johtui kuivuus sitten mistä syystä hyvänsä.

Kuivat hiukset pestään 2 kertaa viikossa, miedolla ja ravitsevalla shampoolla. Käytetään lämmintä vettä, mutta ei kuumaa. Päänahkaa hierotaan pestessä, jotta verenkierto ja talineritys hieman virkistyisivät.

Kuiville hiuksille käytetään aina ravitsevaa hoitoainetta sekä ennen että jälkeen pesun. Kerran viikkoon voi tehdä hoitonaamion ja kerran kuussa öljyhoidon yöksi.

Kuivia hiuksia ei koskaan pitäisi värjätä kovin voimakkailla kemiallisilla väreillä, vaan käyttää mietoja luonnonvärejä tai värihuuhteluita.

Kuivat hiukset huuhtellaan aina viileällä vedellä.

Kuivia hiuksia kuivatessa niitä ei hierota pyyhkeellä vaan kääritään ne pyyhekeeseen ja annetaan kuivua itsekseen. Alkoholipitoiset tai geelimäiset hiustuotteet eivät tee hyvää, koska ärsyttävät päänahkaa ja kuivattavat hiuksia lisää.

Kuivat hiukset kammataan vasta kuivina, ei märkinä. Kuivien hiusten kihartamiseen käytetään pehmopapiljotteja ja vältetään kaikenlaisia lämmittäviä laitteita. Ei siis lämpörullia, fööniä tai kreppi-suoristusrautoja.

20.12.2009

Kiiltävämmät hiukset

Keitä persiljaa tai rosmariinia vedessä noin 20 min. Siivilöi ja pullota. Käytä hiuksiin viimeisenä huuhteluvetenä.
Voit käyttää myös omenaviinietikkaa tai sitruunaa viimeisessä huuhteluvedessä antamaan hiuksille kiiltoa. Tämä käsittely ei sovi kuiville hiuksille.

Märät hiukset nou-nou

Eli mitä märällä tukalla ei saa tehdä:
1. Älä harjaa koskaan märkää tukkaa. Miksi? Siksi että rikot hiuksen suomurakenteen ja hiuksista tulee hamppuiset.
2. Älä mene märällä tukalla ulos pakkasella. Miksi? Ensinnäkin voit kylmettyä ja toiseksi kun letti menee jääpuikolle hiukset voivat jopa katkeilla. Jäätynyt vesi hiuksessa turvottaa hiussuomuja ja hiuksista tulee taaskin hamppuiset.
3. Älä mene märällä tukalla nukkumaan. Miksi? Tyyny hautoo päätäsi ja ajan kanssa kehität hilsettä, kutiavan hiuspohjan tai hautumia hiuspohjaan. Tyyny saattaa myös muuttua haisutehtaaksi.
4. Älä kuumakäsittele märkää tukkaa. Miksi? Sama kuin 1. kohta. Eli märällä tukalla ei saisi mennä aurinkoon, saunaan, sitä ei saisi kihartaa, eikä suoristaa eikä siihen saisi käytää hiustenkuivaajaa. Onneksi hiuksille on kehitetty lämmöltä suojaavia tuotteita. Käytä siis niitä, niin tukkasi ei hamppuunnu.

19.12.2009

Desinfioiminen vuonna 1931

Kun varsinaisia desinfiointiaineita tai nykyisiä käsidesejä ei vielä edes ollut keksitty. Toimitiin näin riippuen siitä mitä desinfioitiin.
-polttamalla
-vedessä keittämällä
-soodalla tai saippualla pesemällä
-vesihöyryllä höyryttämällä

Edelleenkin hyviä luonnollisia menetelmiä.

Deodorantti

Näin teet laventelintuoksuisen deodorantin:

3 tippaa laventelin eteeristä öljyä
1 rkl sokeria
vajaa 6 dl tislattua vettä
Laita ainekset pulloon. Ravista kunnolla ja anna deodorantin valmistua 2 viikkoa. Kaada sitten deodorantti sumutinpulloon ja muista ravistaa ennen käyttöä.

18.12.2009

Outoja karvojenpoistomenetelmiä

Karvojenpoistokintaat - muistuttavat hieman perunankuorintakintaita. Suhteellisen edulliset hankkia, mutta eivät juurikaan irrota karvoja. Ihon saa kyllä irti kun tarpeeksi kauan hinkkaa. Suosittelen karvojenpoistokintaita, jos sellaiset olet sattunut hankkimaan perunoiden kuorimiseen.
Karvojenpoistosuihkeet - muistuttavat hajuvettä, jota suihkutetaan iholle ja sen pitäisi imeytyä karvatuppeen ja estää karvankasvu. Suhteellisen kallis hankinta, ottaen huomioon että yksikään karva ei lakkanut kasvamasta. Tuoksu oli sen verran hyvä, että käytä hajuvetenä.
Radioaallot - hieman taikasauvaa muistuttava laite, joka lähettää radioaaltoja karvan juurituppeen ja estää karvankasvua. Radioaaltoja on jatkuvasti ympärillämme, joten meidän kaikkien pitäisi nyt olla kaljuja ja täysin karvattomia, mikäli laite tosiaan toimii kuten mainostaa. Tämä taikasauva ei toiminut ainakaan minulla. Yksikään karva ei irronnut, eikä lakannut kasvamasta.
Ääniaallot - vastaava laite kuin äskeinen, mutta tällä kertaa ongelmaa lähestytään ääniaalloilla. Pitäisi tuhota karvatupen. Ilmeisesti ihokarvat ovat vahvemmat kuin Jerikon muinainen muuri. Mahtaako laite toimi ultraäänellä kun mitään ei kuulu, eikä karvat irtoa tai lakkaa kasvamasta.

10 parasta tapaa poistaa ihokarvoja

Lista on laadittu ottaen huomioon hinta-laatusuhde ja se millainen tulos on ja miten kauan se pysyy.
1. Vahaus - tulos pysyy 4-6 viikkoa. Hoito sattuu hieman. Vahauksen voi tehdä kotona, jolloin se on edullisempaa tai hoitolassa.
2. Laser - tulos on pysyvä, mutta vaatii 4-8 hoitokertaa. Hoidossa saattaa tuntua polttavaa tunnetta. Hoito on kallis. Lääkärit ja hoitola tekevät.
3. Karvojenpoistovoiteet - tulos pysyy 1-2 viikkoa. Hoito on kivutonta, mutta voi olla hieman sotkuista. Hoito tehdään yleensä kotona. Tämän listan toiseksi edullisin vaihtoehto riippuen valitusta karvojenpoistovoiteesta.
4. Elektrolyysi - tulos on pysyvä, mutta vaatii 6-8 hoitokertaa. Hoidossa tuntuu kirvelyä ja pistävä tunne. Ei sovi myöskään neulakammoisille. Hoito on keskihintainen verrattuna muihin karvojenpoistomenetelmiin.
5. Nyppiminen - tulos pysyy 1-3 viikkoa. Hoito tuntuu epämiellyttävältä ja voi hieman sattua. Hoidon voi tehdä kotona, jolloin hinnaksi tulee pinsettien hinta tai hoitolassa.
6. Lankaus - tulos pysyy 1-3 viikoa. Hoito nipistelee ja kihelmöi. Tehdään hoitolassa, edullinen.
7. Epilaatio - tulos pysyy 1-2 viikkoa. Sattuu hieman enemmän kuin nyppiminen, koska kerralla poistetaan enemmän kuin yksi karva. Epilaation voi tehdä kotona epilaattorilla tai hoitolassa. Epilaattorin hankintakulu on korkea, mutta maksaa itsensä takaisin pitemmän päälle.
8. Sokerointi - tulos pysyy 4-6 viikkoa. Nopea terävä kipu. Voidaan tehdä kotona tai hoitolassa. Hieman keskitasoa edullisempi hoito.
9. Ajelu - tulos pysyy 1-2 päivää. Yleensä täysin kivuton, ellei satu leikkaamaan itseään terällä. Hoito tehdään kotona. Halvin vaihtoehto.
10. Valkaisu - Ei poista karvoja, mutta tekee varsinkin tummat karvat vähemmän näkyviksi, ajan kanssa saattaa haurastuttaa karvoja. Ei satu yhtään. Voi tuntua kirvelyä jos iho on herkkä valkaistavalla alueella. Hoito voidaan tehdä kotona tai hoitolassa. Valkaisuvoiteet ovat edullisia.

17.12.2009

Kynnet lohkeilevat kynsilakan poisto jälkeen

Monilla ihmisillä, jotka käyttävät jatkuvasti kynsilakkaa ja eritoten niillä, jotka poistavat sitä jatkuvasti kynnet helposti alkavat lohkeilla ja kuivuvat.
Kannattaa tarkistaa että kynsilakanpoistoaine ei sisällä asetonia. Se nimittäin kuivattaa.
Siltikin saattaa käydä niin että kynnet kärsivät, sillä ahkera kynsilakan poistaminen on kynsille rankempaa kuin kynsilakka. Jos vain suinkin voi pitää välipäiviä ja viikkoja kynsilakan käytössä kynnet voivat paremmin. Vielä paremmin kynnet voivat kun niitä rasvaa käsivoiteella tai kynsinauhavoiteella säännöllisesti. Kuivuus katoaa ja lohkeilu loppuu.
Ruokavalioon on myös syytä kiinnittää huomiota. Rasvan puute ruokavaliossa näkyy myös kynsien lohkeiluna. Valitse hyviä terveellisiä rasvoja.

Viuhkanmallinen sivellin - mihin sitä käytetään

Kosmetiikkasivellinpakkauksessa saattaa olla sellainen jännä viuhkanmallinen sivellin, joka usein jää käyttämättä. Se on kuitenkin hyvin monikäyttöinen, sillä voi levittää luomiväriä, poskipunaa, puuterimaista meikkivoidetta tai aurinkopuuteria. Koska harjakset ovat viuhkan muodossa väri leviää tasaisesti ja ei jäpsähdä yhteen kohtaan liikaa. Sillä saa aikaiseksi hienovaraisen meikin.
Sitä voi käyttää myös tietokoneen näppäimistön välien puhdistamiseen ja koriste-esineiden pölyttämiseen. Sen jälkeen sillä ei kannata meikkiä enää levitellä.

16.12.2009

Näin teet nopean shampoon

Vatkaa 2 munankeltuaista ja 2 dl vettä yhteen niin saat perusshampoopohjan.
Hauraita hiuksia varten sekoita joukkoon muutama pisara vehnänalkioöljyä.
Ohuille hiuksille yksi liivatelehti. Liota ensin kylmässä vedessä ja sitten liuota kuumaan. Sekoita perusshampoon joukkoon.
Kuivalle tai hilseilevälle hiuspohjalle lisää shampooseen 1 rkl omenaviinetikkaa.

Hiustenkasvua lisää

Itse en tätä usko, mutta väitetään että syömällä vehnänalkioöljyä, oluthiivaa tai lesepuuroa hiukset kasvavat nopeammin. Uskoo ken haluaa. Aina voi kuitenkin kokeilla ja katsoa pitääkö väite paikkansa.

15.12.2009

Denaturoiminen

Sana tarkoittaa sanatarkasti aineen muuttamista siten että se menettää luonnolliset ominaisuutensa.. Käytännössä yleensä että aine on tehty nauttimiseen kelpaamattomaksi lisäämällä siihen myrkyllisiä ja/tai pahalta maistuvia aineita. Esim denaturoitu sprii.

Decolletage

Sana tarkoittaa aluetta, joka käsittää rintakehän yläosan ja kaulan. Tämä alue on se mistä naisen iän pystyy tarkimmin määrittämään, samoin sen miten nainen hoitaa itseään. Samalla kun hoitaa kasvojaan ja vartaloaan on hyvä pitää huolta decolletagestaan. Kaulavoide tai rinta-voide sopii alueen hoitoon. Iho on tällä alueella ohutta, joten vältä venyttelyä ja kovin voimakkaita kuorinta-aineita.

14.12.2009

Kasvojen puhdistusaineen valinta

Kun valitset itsellesi kasvojen puhdistusainetta pidä mielessä ihotyyppisi, millaista elämää vietät ja miten haluat kasvosi puhdistaa.
Jos ihosi on kuiva tai normaali kannattaa valita maitomainen puhdistusemulsio. Jos käytät paljon meikkiä tarvitset tehokkaamman, kun jos et käytä meikkiä. Jos olet enemmän wash and go-ihmisiä etkä jaksa viettää aikaasi itseäsi puunaten valitset vedellä pestävän version, muutoin kasvopyyhkeellä tai kasvovedellä poistettavan. Valitse kosteuttava kasvovesi.
Jos ihosi on rasvainen tai sekaiho, valitse tehokas geelimäinen tuote, joka todella irrottaa likaa ja rasvaa. Jos ihosi on taipuvainen akneen tai näppylöihin, valitse sellainen joka on antiseptinen tai jossa on sinkkiä. Akneihoiselle ei sovi tuote, jossa on kuorivia ainesosia. Ne pahentavat tulehdusta. Rasvainen iho tarvitsee myös tehokkaan huokosia supistavan kasvoveden. Sekaihoinen käyttää rasvaisen ihon kasvovettä rasvaisilla ihoalueille ja kuivan tai normaalin ihon kasvovettä muilla ihoalueilla.
Jos ihosi on herkkä valitse voidemainen puhdistusaine ja rauhoittava kasvovesi.
Minkä hyvänsä puhdistusaineen valisitkin katso että tuotteen pH-arvo on noin 5,5. Tämä on erityisen tärkeää, jos sinulla on rasvainen iho tai ihosi on kuiva. Jos et tiedä tuotteen pH-arvoa voit selvittää sen apteekista saatavilla pH-liuskoilla.
Muistithan että tarvitset eri tuotteen silmämeikin poistoon. Älä koskaan poista silmämeikkiä kasvojen puhdistusaineella tai saat ryppyiset silmänympärykset alta aikayksikön. Valitse silmämeikinpoistoaine meikkityypin muokaan, vedenkestävä meikki vaatii erilaisen silmämeikinpoistoaineen kuin vedenkestävä. Huulipunan voi myös poistaa silmämeikinpoistoaineella, näin huulet eivät kuivu niin helposti.

Rintojen pienennysleikkaus

Suurelle joukolle naisia isot rinnat ovat jokapäiväinen harmi ja haitta. Urheilu on hankalaa ja kivuliasta, tuiki tuntemattomat henkilöt esittävät kommentteja, rintojen paino lytistää ryhdin ja rintaliivit uppoavat hartioihin. Hartioita ja selkää särkee jatkuvasti. Kuumalla ilmalla iho rintojen alta hautuu. On vaikea löytää sopivia rintaliivejä, puhumattakaan istuvista vaatteista. Isoista rinnoista on paljon harmia.
Rintojen pienennysleikkaus ei ole kuitenkaan riskitön, kuten kaikkiin leikkauksiin siihenkin sisältyy riskejä. Yksi riskeistä on arpimuodostus, mikäli sinulla on taipumusta keloideihin (arpikasvaimet) arvista voi tulla rumat. Rintojen kokoa ei voi pienentää määrättömästi, jos pienennät kokoa alle C-kupin, tulos on yleensä kaksi riippuvaa pussia. Leikkauksen jälkeen on hyvä välttää painavien esineiden nostelua tai kantamista 8-12 viikkoa ja kuukauden ajan pidetään rintaliivejä päivällä ja yöllä tukena. Riskejä ja haittoja on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin rintojen suurennusleikkauksessa.
Hyviä puolia on että rintojen pienennysleikkaus ei lisää rintasyövän määrää ja imetyskin onnistuu leikkauksen jälkeen.
Jos rinnat olivat ennen leikkausta todella isot, eron huomaan ja se tuntuu. Hyvältä. Ei enää niska- ja selkäkipuja. Vaatteet istuvat ja rintaliivejä ja vaatteita on helpompi löytää. Mikä parasta et näytä enää parilta käveleviä tissejä ja myös sinun persoonasi huomataan.

13.12.2009

Hiuskiinne ohuille hiuksille

Luonnollisen hiuskiinteen ohuille hiuksille saat kun pilkot yhden sitruunan kattilaan jossa on 5 dl vettä. Keitä seosta, kunnes se on vähentynyt puoleen. Siivilöi ja pullota suihkepulloon.
Tämä hiuskiinne ei sovi kuiville hiuksille.

Hiusväriä kukista vaaleille hiuksille

Kehäkukan terälehdistä tehty keitos antaa vaaleille hiuksille punertavaa väriä. Saman asian ajaa hieman sahraminluotteja viimeisessä hiustenhuuhteluvedessä.
Vaaleiden hiusten väriä kirkastaa kamomillankukat, samalla ne hoitavat ärynyttä hiuspohjaa. Keitä teen tapaan ja huuhtele hiuspohjaa.

12.12.2009

Couperosa iho

Couperosaiholla tarkoitetaan ihoa, jossa verisuonet ovat paikallisesti laajentuneet. Tarkemmin sanottuna hiussuonilaskimot ihon pinnassa ovat laajentuneet pysyvästi. Kyseessä ei ole katkenneet verisuonet, sillä jos verisuoni katkeaa tai vahingoittuu sille paikalle tulee mustelma.
Yleensä couperosaa on poskipäissä, nenässä, mutta sitä voi olla ihan koko kasvoilla ja muualla vartalolla. Kun couperosaiho vanhenee verisuonet muuttuvat enemmän sinipunertaviksi tai sinisiksi ja näkyvät entistä selkeämmin.
Couperosa ei synny itsekseen. Ainoa perinnöllinen edistävä tekijä tässä on ohut iho. Liiallinen auringonpalvonta, oleskelu kovassa pakkasessa, ihon paleltuminen, liiallinen saunominen, runsas alkoholinkäyttö, korkea verenpaine, voimakkaasti maustetut ruuat, tupakointi, runsas kahvinjuonti, vääränlainen ihonhoito, äkilliset lämpötilanvaihtelut (saunasta hankeen tai avantoon ja päinvastoin) saavat sen aikaan.
Kosmetiikasta on apua couperosaihon suojaamisessa ja rauhoittamisessa (punoitus) sekä peittämisessä (punoitus), mutta jo näkyviä verisuonilaajentumia mikään kosmeettinen tuote ei poista.
Ainoa keino päästä näistä suonista eroon on niiden polttaminen (diatermia), laserkäsittely, valohoidot tai syväjäädytys. Jos suonia on paljon niiden hoito vaatii useita hoitokertoja. Tulos on pysyvä hoidettujen suonien kohdalla. Mikään hoito ei estä sitä etteikö uusia laajentuneita suonia synny. Vain elintapojen muutos auttaa tähän.
Meikillä laajentuneita suonia voi peittää, mutta tulos ei aina ole kovin hyvä. Vältä punertavia meikkisävyjä. Kellertävät sävyt häivyttävät parhaiten. Vihertävää peitepuikkoa, meikkivoidetta tai puuteria suositellaan peittämään couperosaa. Pahimmillaan iho vihertää ja punertavat suonet kuultavat läpi. Näiden vihertuotteiden käyttöä täytyy opetella ja siltikin tulee töppäyksiä. Parhaiten peittää runsaasti pigmenttejä sisältävä meikkivoide tai kakkumainen meikkivoidepuuteri. Pelkän puuterin peittoteho ei riitä. Käytä herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita, rasvaisen ihon tuotteet ovat couperosaiholle liian voimakkaita.
Jos sinulla on rasvainen iho ja couperoosaa, jokin diagnoosi on mennyt pahasti pieleen. Luultavasti tautisi on rosacea, jossa iholla on pieniä märkänäppyjä, punoitusta ja laajentuneita verisuonia.

Cold Cream

Klassisen ihovoiteen resepti. Sitä käytetään karhealle iholle, haavojen hoitoon ja puhdistusvoiteeksi kaikille ihotyypeille.

Cold Cream
1 rkl mehiläisvahaa
6 rkl manteliöljyä
5 rkl ruusuvettä
1/4 tl booraksia
4 tippaa eteeristä öljyä (ruusu, ylang-ylang tai oma suosikkisi) tai suosikki parfyymiäsi
2 tippaa bentsoetinktuuraa tai E-vitamiinia
Laita vesiahuteeseen sulamaan mehiläisvaha ja manteliöljy. Sekoita koko ajan. Sekoita toisessa astiassa ruusuvesi ja booraksi. Kuumenna seokset samaan lämpöön ja kaada ruusuvesi-booraksiseos mehiläisvaha-manteliöljyseokseen. Nosta vesihaude liedeltä ja lisää eteerinen öljy tai hajuvesi tippoina. Laita vielä bentsoe tai E-vitamiini säilytysaineeksi.
Jatka seoksen vatkaamista, kunnes se on paksua ja viileää. Tämä tehdää jakaantumisen estämiseksi. Purkita seos 150 ml purkkiin, sulje tiiviisti ja säilytä viileässä.

11.12.2009

Ohuet hiukset

Ohuita hiuksia ei ruokavaliolla paranneta. Jos hiusten laatu on ohutta, se on sitä hautaan asti. Hiuksia saa kyllä lisää, nimittäin lisäkkeitä laittamalla. Taitava kampaaja tekee hiusten leikkauksella ihmeitä. Jos tuuheutta ja myös pituutta halutaan lisää, on pakko turvautua hiuslisäkkeisiin.
Ohuille hiuksille on olemassa omia tuuheuttavia shampoitaan, hoitoaineita ja hoitokuureja, mutta eivät nekään ihmeisiin pysty. Ohut hius on ohut hius.

Kiillottomat hiukset

Jos hiukset ovat kiillottomat syitä on monia. Yleisin syy on liian kova tai vääränlainen hiustenhoito ja -käsittely. Toinen yleinen syy on tiettyjen ravintoaineiden puuttuminen ruokavaliosta.
Käsittelystä johtuvia virheitä voi yrittää korjata hoitoaineilla, kosteuttavilla shampoilla, hiusnaamioilla ja tehohoitoaineilla sekä hiuksiin jätettävillä silikonipohjaisilla tuotteilla.
Ruokavaliosta tai elintavoista johtuvia puutteita on myös syytä miettiä, sillä ulkoinen hoitaminen tulee yleensä kalliimmaksi kuin sisäisistä tekijöistä johtuvien puutteiden korjaaminen. Terveet elintavat, riittävä liikunta raittiissa ilmassa, tupakoimattomuus, raittius, tekevät hiuksista kiiltävämmät. Riittävä uni.
Ruokavalio voi kaivata E-vitamiinilisää tai rasvahappoja, sinkkiä, magnesiumia ja B-vitamiineja. Jos syö kasvisvoittoista ruokaa joka päivä ja rasvaista kalaa kerran pari viikossa hiusten pitäisi olla melko kiiltävät, jos kaikki muu elämässä on kunnossa.

10.12.2009

Rintojen suurennusleikkaus

Kaikissa leikkauksissa on riskinsä. Tulos riippuu kirurgin taidoista, valitusta implanttityypistä (silikoni, suolaliuos, hydrogel, sokerigeeli, soijaöljy), implantin koosta, omasta koostasi ja ihosi kiinteydestä.
Yksikään implantti ei ole lähellekään samanlainen kuin aito rinta. Implantit eivät liiku kun sinä liikut, ne jäävät törröttämään ylöspäin kun olet selinmakuulla.
Implanteissa suurempi ei ole parempi. Yleensä yhden tai kahden kuppikoon muutos sujuu vielä hyvin, mutta kun valitaan suurempi implantti alkavat vaikeudet, keho ei välttämättä hyväksy suurta "vierasesinettä" ja alkaa hylkiä implanttia.
Implantti täytyy uusia 10-15 vuoden välein. Ne eivät siis ole ikuisia. Mitä nuorempi olet suurennuttaessasi rintasi sen useammin joudut käymään leikkauksissa elämäsi aikana, ellet sitten päädy implanttien poistoon jossain vaiheessa, kun kyllästyt ravaamaan leikkauksissa. 10 vuotta on hyvin lyhyt aika.
Imettäminen ei välttämättä onnistu, jos aiot hankkia lapsia. Koska keho muodostaa implantin ympärille sidekudoskapselia (koteloidakseen tuon vierasesineen). Tämä kotelonmuodostus saattaa häiritä maitorauhasten toimintaa.
Heti leikkauksen jälkeen rinnat ovat arat ja tuntuu kun joku istuisi rintakehän päällä. Kestää useita viikkoa tottua niihin. Kun kuukausi on kulunut olon pitäisi olla lähes normaali.

Kalorinpolttoa

Näin paljon poltat kaloreita tunnissa:
Judo 600 kcal
Maastopyöräily 570 kcal
Pitkänmatkan juoksu 500 kcal
Patikointi 400 kcal
Pilates 200 kcal
Jooga 150 kcal
Tai-chi 150 kcal

9.12.2009

Boorivesi

Boorivesi on 2-4%:sta boorihappoliuosta.

Booraksi

Booraksilla tarkoitetaan boorihapon natriumsuolaa. Sitä on luonnossa booraksijärvissä, joita on Tiibetissä, Boliviassa ja Kaliforniassa. Raakabooraksia kutsutaan nimellä Tinkal. Booraksia valmistetaan myös keinotekoisesti keittämällä boorihappoa tai booria sisältäviä mineraaleja soodan kanssa.
Booraksia käytetään lasitteissa, emali- ja posliiniväreissä, juottamisessa, vernissa- ja lakkateollisuudessa, pesu- ja lääkeaineissa sekä veden pehmentämiseen.
Booraksi lisää veden puhdistavaa vaikutusta ja on miedosti antiseptinen.
Jos kärsit rasvaisesta ihosta lisää 1 tl booraksia kasvojen pesuveteen niin ihosi tulee pehmeäksi ja rasvainen kiilto katoaa.
Booraksia voi käytää kesakkojen vaalentamiseen. Laita ½ tl booraksia 250 ml vettä ja levitä liuosta kesakoille päivittäin.
Booraksiliuoksella voi myös pestä hikoilevia kainaloita. Poistaa hienhajua.
Jalkojen kovettumia ja känsiä voi hautoa booraksivedellä (1 rkl booraksia/ 5 l vettä).
Rasvaiset hiukset voi pestä booraksivedellä.
Booraksia voi käyttää mietona liuoksena suu- ja kurlausvetenä.
Booraksia myydään apteekeissa.

8.12.2009

Permanentatun tukan shampoo

Otit hienon permanentin ja nyt on tukka tappuraa. Syy ei ole kampaajassa, vaan sinussa. Tarvitset permanentatuille hiuksille sopivan shampoon ja erityisesti hoitoaineen. Tarvitset paljon enemmän hoitoainetta, kun ennen permanenttia. Tarvitset myös tehohoitoa enemmän. Tee kerran viikossa permanentatuille hiuksille sopiva naamio. Hoida permanenttiasi, niin hiuksesi pysyvät kauniina kauemmin. Permanentti kasvaa kyllä ajan kanssa pois, joten se ei ole ikuinen.

Sähköinen ja lentävä tukka

Aina kun riisut pipon päästä tukkasi jää pystyyn tai rätisee sähköisyyttään. Syynä on vääränlainen shampoo. Katso että shampoosi pH-arvo on noin 5, eli hieman hapan. Jos peset neutraalilla tai emäksisellä shampoolla, jonka pH arvo on yli 7, hiuksistasi tulee sähköiset. Jos et tiedä shampoosi pH-arvoa, apteekista voit ostaa testiliuskoja. Ota shampoota pullosta astiaan, johon sekoita vettä. Sitten vaan upotat liuskan shampooveteen ja katsot tuloksen.
Jos shampoosi osoittautui hyvin emäksiseksi, sekoita shampoosi joukkoon etikkaa, joka on hapanta.

7.12.2009

Miten poltat 400 kaloria ruokatunnilla?

Henkilökohtaisesti suosittelen että käytät ruokatunnin ruokailuun ja rentoutumiseen ja kuntoilet työajan ulkopuolella, mutta koska aina on olemassa "yli-tehokkaita" ihmisiä, jotka haluavat "kaiken tänne ja heti", niin...
400 kaloria palaa kun kroolaat uima-altaassa 40 minuuttia, jos vaihdat uintityylin perhosuintiin palaa jopa 500 kaloria ja jos uit selkää niin 370 kaloria.
Voit juosta juoksumatolla tahtia 3½ km tunnissa 40 min ajan niin saat tuon 400 kaloria poltettua.
Jos löydät toisen kaltaisesi, niin voitte mennä pelaamaan squashia 40:ksi minuutiksi ja kaloreita palaa 430. Toki voit mätkiä palloa seinään yksinkin.
Lähistöllä voi olla menossa astanga-joogatunti, jos menet sinne 40:ksi minuutiksi saat poltettua 400 kaloria, jos taas löydät rauhallisemman joogatunnin siellä palaa 100 kaloria samassa ajassa.

Joogalla solakaksi

Juokset kuin hulluksi tullut ja aerobicissa rääkkäät itseäsi, mutta ne läskimakkarat vaan eivät hievahda vyötäröltä mihinkään. Vaíhda lajisi joogaan. Jooga-asennot polttavat rasvaa ja kun opit hyvän hengitystekniikan aineenvaihduntasi vilkastuu, kaiken lisäksi saavutat tasapainon ruumiisi ja sielusi välille sekä vähennät stressiä. Huomaat eron entiseen kun olet harrastanut joogaa säännöllisesti vähintään 6 kk:ta.

6.12.2009

Bergamottiöljy

Bergamottipuun (Citrus aurantium v. bergamia) hedelmien keltaisesta ulkokuoresta valmistettua öljyä. Sitä käytetään hajuvesiin, likööreihin, teehen, leivonnaisiin ja aromaterapiassa.
Bergamottiöljy tekee hyvää rohtuneelle ja kutiavalle päänahalle. Laita pari tippaa bergamottiöljyä avokadoöljyn joukkoon ja hiero päänahkaan. Anna vaikuttaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja pese pois.
Bergamottiöljyä on kosmetiikassa rasvaisen ihon tuotteissa, kosteusvoiteissa ja itseruskettavissa valmisteissa. Tosin viimeksimainituissa se voi aiheuttaa auringon kanssa ei-toivotun reaktion eli ihon läiskikkään pigmentoitumisen, joka voi olla pysyvää.

Bentsoe (hartsi), bentsoeöljy ja bentsoehappo

Bentsoe, jota myös munkkipalsamiksi kutsutaan on hieman vaniljalle tuoksuvaa hartsia, jota saadaan tiettyjen loishyönteisten vaivaamasta bentsoepuusta (Styrax benzoin). Bentosehartsi on puun eritettä loishyönteistä vastaan. Sitä on käytetty yskänlääkkeissä limaa irrottavana aineena. Sen desinfioivaa vaikutusta on hyödynnetty pesuaineissa ja suuvesissä. Kosmetiikan valmistuksessa se on luonnollinen säilöntäaine ja parfyymien valmistuksessa fiksatiivi eli tuoksun kiinnitin.Bentsoehartsi saattaa aiheuttaa allergiaa, jos sille herkistyy.

Bentsoeöljy on bentsoehartsista saatavaa öljyä ja sitä käytetään aromaterapiassa. Bentsoeöljy on sitkas öljy, joka valuu hitaasti pullosta ulos ja jos sitä pudottaa tipan veteen, tippa painuu pohjalle. Bentoseöljyä voi sekoittaa hierontaöljyyn muutaman tipan ja käyttää hieronnassa tai sitä voi laittaa tuoksulamppuun. Bentoseöljy tahrii ja palaa helposti tuoksulamppuun kiinni, vaikka antaa hyvää vaniljan tuoksua.

Bentsoehappo on väritöntä happoa, jota valmistetaan tolueenista ja bentsoehatsista. Luonnossa sitä on puolukoissa ja muuraimissa eli lakoissa eli hilloissa. Bentsoehapolla on myös desinfioivia ominaisuuksia. Sitä käytetään hedelmien ja marjojen säilönnässä ja väriteollisuudessa.

5.12.2009

Ohuet hiukset

Jos sinulla on ohuet hiukset tarvitse hoitoaineen, joka antaa volyymiä. Tarkista että hoitoaine ei sisällä öljyä, sillä se lätistää ohuet hiukset. Valitse mieto shampoo, sillä hyvin vahva shampoo voi tehdä hiuksistasi sähköiset ja lentävät.

Kiharat tai taipuisat hiukset

Jos sinulla on luonnostaan kiharat tai taipuisat hiukset, tarvitset enemmän hoitoainetta kuin muut. Hiuspohjan rasva ei pääse yhtä helposti hiusten latvoihin kuin suoratukkaisilla. Voit käyttää hoitoainetta runsaalla kädellä, sillä jos hiuksesi ovat oikeasti kiharat ne eivät mene lättään paksustakaan hoitoaineesta, vaan pitävät siitä ja kihartuvat vielä paremmin ja ne on huomattavasti helpompi selvittää pesun jälkeen.

4.12.2009

Kuumat aallot ja soija

Sanotaan että kaukoidän naisilla ei ole vaihdevuosivaivoja, koska he syövät soijaa. Sitten väitetään että jotta soijasta olisi apua sen syöminen pitäisi aloittaa jo ennen murrosikää. Täyttä puppua. Soijan syömisen voi aloittaa ihan koska tahansa. Vaihda normaali maitosi soijamaitoon. Lisää aamupuuroon soijahiutaleita. Tee ruokaa soijapavuista ja syö tofua (soijajuusto). Sekoita jauhelihan joukkoon soijarakeita tai tee lihapullasi pelkistä soijarakeista. Tässähän sitä soijaa jo tuli jonkin verran.
Kuumia aaltoja voi lieventää välttämällä kovin maustettuja ruokia ja punaviiniä. Kahvin juonnista teenjuontiin siirtymistäkin kannattaa harkita, sekä liikunnan aloittamista. Tunti päivässä liikuntaa tekee ihmeitä hormonitasoille.

Selluliitti ja vihannekset

Sanotaan että selluliitti on ikuista. Voihan se joidenkin ihmisten kohdalla pitää paikkansa. Niin ei kuitenkaan tarvitse olla. Lisää ruokavalioosi kalium-pitoisia kasviksia, kuten melonia (cantalupet ovat hyviä), vesimelonia, hunajamelonia, papaijaa, banaania, parsakaalia ja perunaa sekä salaattia, selleriä, persiljaa ja voikukanlehtiä. Kotimaiset marjat (ilman sokeria) sisältävät myös paljon kaliumia. Vähennä jalostettujen elintarvikkeiden ja eineksien määrää sekä suolankäyttöä.
Pelkkä ruokavalio ei selluliittia täysin poista, mutta auttaa poistamaan ylimääräistä nestettä, joka tekee selluliitista näkyvämpää. Liikunnan lisäys kävelyn ja venyttelyn (jooga on hyvästä) muodossa auttaa lihaksia voimistumaan ja kiinteytymään ja polttamaan rasvaa, jolla se loppukin selluliitti häviää.

3.12.2009

Arvet ja C-vitamiinipitoiset kasvikset

C-vitamiinia sisältävät kasvikset auttavat tiettyjä aminohappoja kudosten muodostamisessa. Punainen paprika, appelsiinit, ruusunmarjat, pihlajanmarjat, karpalot, greippi, appelsiini ym C-vitamiinipitoiset kasvikset auttavat arpia paranemaan kauniimmin. Luonnollisesti kun haava paranee ihoon jää aina vaaleampi tai tummempi alue sille kohtaa.

Pahanhajuinen hengitys

Jos ruokavaliosi käsittää vähän hiilihydraatteja ja runsaasti rasvaa ja proteiinia, saattaa olla että hengityksesi hieman haiskahtaa. Nämä viimeksimainitut kun eivät ole kovinkaan sulavaa ruokaa. Auttaaksesi rasvaa ja proteiinia sulamaan tasapainota ravintosi hiilihydraattiosuutta kokojyväpastalla tai -riisillä.
Jos ongelmasi on pahanhajuinen hengitys alapäässä (ilmavaivat), auta ruuansulatustasi syömällä paljon tuoreita vihanneksia, tuore ananas ja papaija auttavat sulattamaan raskasta liha-ateriaa.

2.12.2009

Elottomat hiukset ja rasvahapot

Jos hiuksesi näyttävät elottomilta ja kuivilta. Voi olla että ravinnostasi puuttuu rasvahappoja. Syö kerran tai kahdesti viikossa rasvaista kalaa, kuten tuoreita (tai purkki-) sardiineja, makrillia, silakkaa, tuoretta tonnikalaa tai lohta. Näiden kalojen hyvät rasvahapot ravitsevat myös hiusnystyjäsi ja hiuksesi voivat paremmin.
Joskus hiusten elottomuus voi johtua proteiinin puutteesta. Saatko tarpeeksi proteiinia? Jos pelkäät lihomista, syö kalkkunaa, kanaa tai papuja.
Kannattaa parantaa ruokavaliotaan mieluummin, kuin syyttää huonoa hiustenhoitoainetta.

Finnit ja vihannekset

Jos kärsit finneistä, syö paljon oranssinkeltaisia vihanneksia, kuten porkkanaa, kurpitsaa tai keltaista paprikaa. Ne sisältävät beetakaroteenia, jonka elimistö muuttaa A-vitamiiniksi, joka helpottaa tulehdusten paranemista.
Jos taas ongelmasi ovat mustapäät, syö paljon kaalia. Kaaleja on paljon joten valinnanvaraa on. Kaalissa on rikkiä, joka on puhdistava ja antiseptinen aine.
Myös liikunta parantaa aineenvaihduntaa ja helpottaa epäpuhtauksien poistumista. 2-3 tuntia liikuntaa päivässä raittiissa ilmassa ja huolellista ihonhoitoa, kaalin ja oranssien vihannesten lisäksi ja akne on kohta vain muisto.

1.12.2009

Belladonna ja kauneudenhoito

Ennen vanhaan tai ei ehkä kovinkaan kauan sitten atropa belladonna-kasvin juurista ja lehdistä valmistetiin atropiinia-sisältävää uutetta. Naiset käyttivät tätä uutetta suurentamaan silmiensä mustuaista ja tekemään itsestään viettelevämpiä. Siitä nimi Belladonna (Kaunis nainen).
Itsessään kasvi on myrkyllinen ja sen lisäksi että suurentaa silmäterää, se kiihtyttää sydämen sykintätiheyttä. Atropiinia on käytetty lääkkeenä monissa silmä- ja hermotaudeissa sekä morfiinin vasta-aineena.

Basilika ja terveys

Basilikaa on käytetty ainakin 2000 vuotta mausteena. Se sopii oliiviöljyn, tomaattiruokien, keittojen ja pastaruokien mausteeksi. Basilikalla on lievittävä vaikutus moniin eri vaivoihin. Se lievittää tulehduksia, voimistaa ja virkistää. Sitä voi käyttää ruuansulatusvaivoihin, väsymykseen, ahdistukseen, migreeniin, vatsakipuihin, hengitysteiden tulehdukseen ja ampiaisen pistoa lievittämään.
Basilikalla on muinoin karkoitettu noitia ja pidetty paha loitolla. Suosi siis basilikaa ruuissa ja näet kauniita unia ja tulet optimistisemmaksi!