20.4.2010

Luomivärit

Voidemaiset luomivärit
Levitetään suoraan iholle, koska ne tarvitsevat rasvattoman pohjan. Tämä luomivärityyppi sopii vain kuivaihoisille.
Voidemaisten luomivärien värit ovat syviä, kirkkaita ja raikkaita.
Kuitenkin voidemainen luomiväri ei pysy luomella kovinkaan pitkää aikaa hyvänä ellei sen päälle laiteta puuteria tai talkkia.
Tietääkseni ei ole olemassa voidemaista luomiväriä, joka pysyisi luomella koko päivän hyvänä kertymättä luomivakoon. Helteeseen voidemainen luomiväri ei sovi lainkaan.

Luomipuuterit
Yleisin luomivärityyppi. Myydään yleensä kakuissa tai rasioissa, kiinteässä muodossa tai jauheena. Luomipuuteri levitetään aina puuteroidulle iholle. Luomipuuteri kestää luomella yleensä hyvin, myös rasvaisella iholla. Kuivaihoisella luomipuuteri voi kiristää iholla ja tuntua epämukavalta.
Värikirjo on laaja hennoista herkistä väreistä tummiin ja mustiin saakka.
Koska luomipuuteri yleensä tarttuu hyvin ihoon, sitä voi helposti tulla liikaa ja poistaminen ei ole yhtä helppoa kuin levittäminen. Levitä väriä pienissä erissä vuoroin kumpaankin silmään, että saat tasaisen värin molemmille luomille. Värin voi levittää vaahtomuovilevittimellä tai siveltimellä. Sormilla tulee yleensä epätasaista jälkeä. Sormia voi käytää varovaiseen häivytykseen.
Luomipuuterin huonoihin puoliin kuuluu että sitä saattaa rapista alaluomelle ja poskelle. Voit suojata alaluomen ja posken levittämällä siihen paksun kerroksen talkkia tai puuteria tai suojaamalla alueen paperinenäliinalla tai kasvopaperilla.

Luomiväripuikko
Muistuttaa huulipuikkoa ja on hyvin monikäyttöinen luomivärimuoto. Sitä voidaan käyttää suoraan puhtaalle, kuivalle iholle tai pohjavoiteen ja puuterin päälle. Luoiväripuikot sopivat kaikille ihotyypeille. Rasvaihoisilla ne saattavat kuitenkin keräytyä loppupäivästä luomivakoon.
Luomiväripuikko voi kuitenkin kuivua vuosien myötä, joten hylsy on suljettava aina huolellisesti käytön jälkeen. Hygienisintä on ottaa väriä siveltimellä puikosta ja levittää luomelle. Kuumalla ilmalla luomiväripuikko voi sulaa ja pakkasella jäätyä.

Nestemäinen luomiväri
Yleensä tämä luomiväri on pullossa tai putkilossa ja mukana on sivellin tai levitin. Osa nestemäisistä luomiväreistä on jopa vedenkestäviä, joten ne sopivat rannalle ja helteeseen. Sopivat myös hyvin rasvaiselle iholle, kuivalle iholle niillä voi olla kuivattava vaikutus.
Värit ovat kirkkaita ja heleitä ja sopivat ruskettuneelle iholle. Nestemäisen luomivärin laittamisessa on noudatettava huolellisuutta ettei vaikutelmasta tule klovnimainen tai räikeä.

Luomivärikynät
Näitä kyniä on eri paksuuksia ja eri värisiä. Sopivat yleensä kaikille ihotyypeille. Ne ovat yleensä liian pehmeitä rajauskyniksi ja kulmakyniksi, mutta voi niitä hätätilanteissa käyttää rajaukseen ja kulmien värjäykseenkin.
Luomikynien kanssa on oltava tarkkana, korkit irtoilevat helposti käsilaukussa ja meikkipussissa tahrien ympäristönsä. Muuten kynät ovat käteviä matkoilla ja käsilaukussa.
Luomikyniä on syytä teroittaa usein, ettei terä kerää bakteereja itseensä. Luomikynää levitetään suoraan kynästä luomelle.

Veden kanssa käytettävät luomivärit
Koostumus on samanlainen kuin luomipuuterissa, mutta nätä värejä voi käyttää vesivärien tapaan veden kanssa. Värit ovat vesiliukoisia ja helppoja poistaa vedellä. Sopivat hyvin rasvaiselle iholle ja ovat kestäviä. Kuivalle iholle voivat olla liian kuivattavia.
Koska värisävyjä on paljon ja vesi tuo ne kauniisti esiin, näitä värejä voi käyttää myös rajauksissa kapean siveltimen avulla. Leveämmällä siveltimellä ne levitetään suoraan puhtaalle luomelle. Voidaan käyttää myös puuteroidulle iholle. Samoin kuin nestemäisen luomivärin kanssa tässäkin on oltava tarkkana, ettei tulos ole räikeä tai pelle-luokkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!