24.4.2010

Silmänympärysten "naururypyt"

Sanotaan että ensimmäiset ikääntymisen merkit näkyvät silmien ympärillä. On kuitenkin ihmisiä, joilla ei ole naururyppyjä tai harakanvarpaita silmien ympärillä, vaikka muita ryppyjä löytyy? Ovatko he tosikkoja?
Eivät suinkaan, he ovat vain aloittaneet silmänympärysihon hoitamisen alle 20-vuotiaana ja suojaavat silmät aurinkolaseilla, eivätkä ota aurinkoa. He myös käyttävät silmänympärysvoidetta, jossa on aurinkosuoja.
Entäpä kun ennaltaehkäisy on unohtunut ja rypyt ovat jo olemassa. Siinä vaiheessa voiteilla ei ole paljoa autettu. Toki voideilla voi pehmentää jo olemassaolevia ryppyjä, mutta eivät ne niitä täysin poista.
Kuorinta auttaa hieman ja nimen omaan sellainen kosmetologin tai lääkärin tekemä kuorinta, joka menee pintaa syvemmälle. Kun ihon pintakerros on rikottu, uusi iho kasvaa ruusuisena ja lähes rypyttömänä. Tätä hoitoa ei pidä tehdä kotona, ettei saa pysyviä arpia. Syviärtyppyjä voi häivyttää samoilla ruiskeilla kuin otsaryppyjä. Hoito on kuitenkin avainasemassa, uutta rypytöntä ihoa on hoidettava, että se säilyy rypyttömänä.
Pahaksi silmänymärysiholle on kaikenlainen venytys, eli ihoa ei saa venyttää, kaikki hoitotoimet on tehtävä kevyesti. Silmänympärysihoa ei saa myöskään hangata, meikki on poistettava kevyesti. Hoitoaineiden on oltava kevyitä ja sopivia silmänympärysiholle. Silmänympärysiho tarvitsee omat hoitotuotteensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!